Leipää….?

1. Jokainen saa olla oma itsensä. Kenenkään ei tarvitse vetää mitään roolia, esittää fiksumpaa tai osaavampaa kuin onkaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että jokainen saa tehdä mitä lystää tai purkaa pahaa oloaan muihin.
2. Kukaan ei ole ”vain” vaan kaikille on oma arvokas rooli yhteisössä. Itsensä vähättelyyn ei rohkaista.
3. Kaikki tietävät tarkasti mitä kultakin odotetaan ja mistä kukakin vastaa. Kaikki tietävät mistä voivat päättää itsenäisesti ja mistä pitää sopia yhdessä.
4. Kaikkia kohdellaan reilusti ja tasapuolisesti. Ihmisiin luotetaan ja jokainen saa ansionsa mukaan. Ihmisen arvo määriytyy osaamisen, ei hierarkisen aseman mukaisesti.
5. Jokainen saa olla mukana tekemässä omaa työtään koskevia päätöksiä. Ketään ei pomoteta, alisteta eikä nöyryytetä eikä pakoteta sokeasti tottelemaan käskyjä joiden merkitystä ei ymmärrä.
6. Jokainen pääsee näyttämään mihin pystyy. Ihmisille annetaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, myös virheiden tekeminen on sallittua kunhan niistä opitaan. Tavoitteet asetetaan niin että niiden saavuttamiseksi on herättävä henkisestä horroksesta.
7. Kaveria kannustetaan ja tsempataan. Itsekkyyttä ja oman edun ajamista yhteisen edun kustannuksella pidetään kypsymättömyyden merkkinä.
8. Sisäiset kiistat käsitellään kasvokkain eikä selän takana puhumista hyväksytä.
9. Turha tärkeily unohdetaan. Yhdessä nauraminen on kova juttu.
10. Silloin juhlitaan kun on juhlimisen aihe.

Lähde: D-fens, kauppalehden keskustelija

Kategoria(t): dictionary of quotations, photography, valokuvaus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

1 Response to Leipää….?

  1. Eine Ikonen's avatar Eine Ikonen sanoo:

    Niin totta!!!!!!!!!!

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.