Helevetillisen työn ja tuskan takana oli puhua, että päästään katsomaan Väinämöistä Vanhalle Yo-talolle. Ja sitten kun se onnistu, siellä todellakin oli musiikkihuoneessa iso orkesteri harjoittelemassa.
Vapaa. Mitä ihanaa. Mitä silloin tekisi Järvenpäässä, muuta kuin ajaisi niin lujaa junalla pois kuin vain voi olla mahdollista. Sen tein.
Käytiin perinteiset huudit Kalliossa sieltä sitten hitaasti sivistykseen. Ukrainalainen ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, vaikka ei olisi uskonut, kun piti Hakaniemen hallissa ottaa munavoikarjalanpiirakka. Sitä voita kun oli kilo siinä päällä. Lisää sivistystä sai kun pääsi, kansanedustajan kanssa juomaan olutta. Onneksi sitä ennen todellakin nautittiin sivistystä. Känniset persut kun sitä ei mielestäni tuo.
Julman mainion Parnellsin jälkeen piti vielä kokea juna. Ihana lähijuna, lähijuna asiakkaineen. Puhumassa täysin häpeättömästi työpuheluitaan. Taas voi todeta, että mitä vittua tuollekkin naiselle maksetaan palkkaa? Pitäs pistää työnantajan edustajat juniin kuuntelemaan näitä keskusteluita. Siitä ei hyvä heiluisi.
Sitten kun kuvittelin, että tässä kuppilassa voisi hyvä heilua. Niin siellä olikin 20 kitaristin kokoontuminen. Asiakkaita ilman kitaraa kolme. Ei kun konttiin piiloon. Ei tästä mitään tule. Tulisi Oulu. Tai edes Jyväskylä.







Ihan kuin ois sensori iskeny. Semmosta sattuu ku kännissä kirjoittelee.
Otin ne sonera vittuilut pois, mitä sitä tänne niitä tarvii laittaa. 4 kertaa katosi netti, kun yritin tuota ylläolevaa laittaa. On niin surkeat yhteydet, vaikka pitäisi olla mainosten mukaan suomen paras.
Nehän oli parasta.
suomen paras on paras, ei Sonera vaan sinä: paras tivoli kuvaaja/kriitikko ikuna