Kuvassa piirustukset, jotka piti kuvastaa hiekansirotinta. Mutta sittemmin paljastui, että tämähän on ahjo, joka rakennetaan Sepän pajalle, Vanhalle asemalle. Silloin minä otin homman haltuun. Koska Paja ja tutut.
Jotkut ehkä pohtii, että mitä me täällä opiskellaan ja mitä tehdään? Räitäänkö me kattoon vai vai näpytellääkö älypuhelimia ja pelataan bilistä. No, ehkä jotkut. Eräät sitten yrittävät opiskella ja tehdä töitä. Asiakastöitä.
Yllä Ahjon pohja valmiina.
tälläinen on se upotettava keskiosa. Tein 90 asteen putkiupotuksenkin. Se on näitä päästötodistus juttuja. On muuten väärin päin, eli ylösalaisin tuossa kuvassa.
Tälläisiä piirettyjä kuvia sitten tulee myös. Nämä väännettii sitten soldid worksillä Tiian kanssa ojenneukseen piirustuksiksi.
Tuossa se huuva rosterihökötys sitten on vaiheessa
Alapuolelta katsottuna. Vähän pitää hitsata vielä. Noin 2 metriä. Rosteria Tigillä. Ja minäkö en ole rosteria tätä ennen hitsannut. aika kova ja iso kappale ekaksi harjoitukseksi.
Tämä aita valmistui jo viime vuonna. Sitä tehtiin kauan ja hartaasti. Pitihän sen tulla tupakkapaikan karsinan ympärille. No, nyt loppui tupakoiminen alueella. Että turha aita. Siinä sitten eräs opettaja tuli kysymään, että teettekö 50 metriä vastavaa aitaa. Minä kieltäydyin kunniasta.
Koska pitää opiskella, ja tehdä kokeita, joita en ole tehnyt sitten maaliskuun. Mutta tänään näkyi ensimmäinen pääskynen. Ainakin eka jonka minä näin.
Se on kesä. Saa työllistää, että pääsen lomalle heinäkuussa. Tai saa työllistää heinäkuussa, että tulen lomalla käymään. Miten vaan.











