Kaksi päivää miinus kolme kuukautta. Sen ehdin olla töissä. Nyt sitten kortistoon jälleen. Ja voi kuinka olivat pihalla siellä vastaanotossa. Ei mitään hajuakaan ollut virkailijalla, mitä on pätökurssit ja miten sinne mennään, joudutaan, päästään.
Eikun kaupungille, talvi on tullut mutta spurgut eivät ole kuolleet. Jos kesällä oli haluja heittää meno helvetiksi ja mennä aseman kulmille istumaan, ei se tänään tuntunut vaihtoehdolta.
Soitin kaikki välittäjät läpi, ilman epätoivoa, mutta mitään ei tullut. Verkot on kuitenkin laskettu ja nyt odotellaan tuleeko kireitä siimoja.
Olisi tänään ollut mahdollisuudet treffeillekkin, mutta taidan säästellä itseäni, kun hatuttaa ja pohdin, että jos nyt tänä vuonna saisi lähetettyä ne joululahjat jotka viime vuonna jäi lähettämättä?






