Tänään tuli kuusi kuukautta työmaata täyteen. Samalla kuuli iltapäivällä, että palvelujani käytetään kunnes viimeisen talon runkovaihe on ohi. Eli kolmesta viiteen kuukautta lisää kakkua tupsahti.

Päivällä mietin kuolemaa ja elämää, ja tämän elämän merkityksellisyyttä, vaikka nyt ei ole joka päivä kiviä kengässä, niin ainahan sellaisenkin asenteen voi ottaa, tai päin vastoin. Oli miten oli, elossa ollaan, ja aion toistaiseksi näin jatkaa, mutta kuolema aina herättää kysymyksen, että elänkö nyt oikeasti?

Uusia tavoitteita voisi kehitellä, tai harrastuksia. Antaa ajan näyttää.