Torstain ei toivottu – muuttolinnut lähtevät nyt

Kategoria(t): musiikki. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Torstain ei toivottu – muuttolinnut lähtevät nyt

  1. B.C.'s avatar B.C. sanoo:

    Nyt meni vähän hankalaksi: en löydä enää sitä kolmen kuvan sarjaa, josta piti tehdä toinen koirankorva. Siksi olen hauska ja kerron tässä mielivaltaisessa kohdassa, mitä siinä oli. Siten sinä ehkä löydät ko. teoksen, jos lopullinen valinta osuu siihen. Eikä näitä taidetulkintoja muuten tarvitse julkaista, mikäli ei sovi blogin imagoon.

    Mutta siis kuvasarja, muistinvaraisesti:

    Oikeastaan on kaksi tasoa. Yhtäältä tällainen elämäkuolema-asettelu, toisaalta filosofiaa siitä, mitä valokuvaus on. Ekassa kuvassa on Poika ja varis -asetelmaa. Paitsi että poika on pelkkä varjo vain, varjo varjojen maassa. Varis ei ehkä ole varis mutta musta kuolinlintutyyppinen olento kuitenkin. Samalla varjopoika kyttää itseään lentokykyisempää aavan meren tuolle puolen tai vastaavaa. Koska kamera jotenkin näkyy varjossa, taustalla häilyy metsästämisen idea: tähdätään, laukaistaan, ruumis tulee. Roland Barthes varmaan sanoisi jotain tästä kuolemasta valokuvan osalta.

    Kakkoskuvassa on jylhää kuolemaa. On auringonlasku, vasemmalla suuri risti, ylimaallisen kauniit taivaan värit, kuin valo tulisi kirkkoon lasimaalauksen läpi. Toisaalta siinä voi olla auringonnousukin.

    Viimeisessä kuvassa varjoihmistä ei enää ole. On pelkkä lintu. Lienee kuoltu tai kuolemalla kuolema voitettu. Lintu ei ehkä ole enää niin musta kuin alussa, mutta ei se lennäkään. Se jossain tummahkossa maasörssössä käppäilee. Valokuva linnusta on ikään kuin valmis.

    Tunnistuuko tällä?

    • Sami's avatar Sami sanoo:

      jaa – a, ei kyllä tulee ihmetellä jonkin verran noita arkistoja, saakohan moista kuvasarjaa, ilman manipulaatiota, äkkiseltään kun muistelen, en ole moista sarjaa suoraan tehnyt, editoinut tai koostanut, en lupaa mitään, katsoo mitä eteen tulee

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.