Niin alkoi syksyn ensimmäinen työpäivä, kuumana ja kosteana, mutta ei kuin Mombasassa, vaan kuin Kalastamassa. Äkkiä holville hitsaamaan ne perjantaina jääneet muutamat laput kiinni, että jos sitä uutta kuorta saisi paikalleen.

Mutta olikin sitten maanantai, se viikon paras päivä, elpopäivä ( kuva). Ei hitsaamista. Häiritsin sitten muiden töitä koko päivän ja harrastin työmaakävelyä. No, sain selville aikatauluja, että ei niitä tunteja tule 40 tulevaisuudessa, vaan olellisesti vähemmän. Että soiteleen sotaan taas, ja kysellen löytyykö tulevaisuudessa keikkaa jostain.  Varovaisia lupauksia sain. Mutta ei mitään suurta innostusta, että jee hitsari vailla keikkaa, että meillä on työvoimapula! Onhan tässä 6kk painettu jo yhdellä työmaalla. Se on todella poikkeuksellista. Pätkätyöt on taas edessä. Päivä siellä toinen täällä.

No, onneksi hitsauskordinaattori kävi taas tsekkaamassa saumat. Kaikki hyvin. Laatu on täydellistä. Sain 6kk määräaikais kirjoitukset pätevyystodistuksiin, jopa rosteripystylevyyn, joita tein tuossa työmaan alkupuolella. Mutta eihän ne paljoa lämmitä. Pienat varsinkaan, kun tän kuun 29 päivä ne vanhenee joka tapauksessa, ja on mentävä ja ajettava luokat uudestaan.  Ei auta yksi levyputki, joka olisi pelkille pienoille, rosterit on vedettävä 10mm matskuille, ei 5mm matskulle, ja tämä huvi tulee olemaan 300-750 euroon, riippuen siitä, kuinka monta pätevyyttä päätän uusia.

Raha. Siitä köyhät puhuu. Pitäisi olla kavereina pankinjohtajia, niin voisi puhua taiteista. Musiikista ja kuvista. Mutta ei, saatana. Raha on köyhien juttu. Sen voi jo päätellä eilisen Hesarin jutusta, jossa henkisesti köyhät miljönäärit oli taas kateellisia työttömille, köyhille, sairaille ja kaikille muille elämän murjomille, että avustukset pois ja sosiaalin loiset kuolkoon nälkään.

Mutta mitä minä rutisen.  Päivä kerrallaan vaan.  Ihan hyvin menee. En ole ollut postissa töissä yli 15 vuoteen, enkä huorannut valokuvaajana 16 vuoteen. Ihan hyvin menee. Ei se pudotus, vaan se äkkipysäytys.