Kuva ei liity tarinaan, kertoo kyllä sen, että olen mm kirkonrakentaja

Alaotsikko, jos kukaan ei suutu, ei mikään muutu

Aika on tarinoida vähän edellisestä ammatistani, muurauspuuhista, eikä näistä vapaa sellaisista, vaikka aika vapaata sekoiluahan se aika oli

En ole näistä nettiin kirjoitellut, silloin ei tullut blogia pidettyä, ja valokuvaus ammatin haaksirikko taisi olla vielä niin kipeää, että en tainnut saada kuvattua ennen kuin 08 alkaen, silloin filmille, jollen jotain skeidaa Nokian kännykällä tallentanut

Postia jaoin kun paikallis aviisi Uusimaa kirjoitti propaganda jutun, että muurareista on pulaa, ministerin palkat ja työt ei lopu koskaan. Kurssi avoin työttömille ja työttömyysuhan alaisille. Heti paperia puulaakiin, olinhan saanut jo Postista 1. varoituksen, koska elämä oli siihen aikaan aika rankkaa.

Tulin valituksi kurssille, täysin pystymetsästä tyvestä puuhun rakennusalalle. En siis osannut yhtään mitään rakentamisesta. 11 kuukauden kurssihan se oli, rehellisesti liian lyhyt, että mitään osaamaton mitään moisesta todella oppii. Paperillahan 11 kuukauden päästä osattiin toki kaikki mikä oli OPSissa.

Kyllähän mä tiesin, että ei näillä pahveilla passanut keulia, mutta rohkeasti duuniin vaan. Lapsuuden kaverin kautta löyty työnostaja ja töihin. Palkka nousi huimasti verrattuna Postin €8.79 tunnilta. Eirassa aloitin saneerauskohteessa, timpuri kutsui minua taivaanrannan muurariksi, toinen timpuri opetti kuin sapluunaa käytetään kun rapataan, tasotemiesmaalari opetti kiripuut, olin rehellisesti aivan osaamaton uuno. Jos minulla olisi ollut silloinkaan järki päässä, olisi minun tulla jäädä vänkäriksi eräälle hiton hyvälle nuorelle muurarille, jota autoin sen 6kk kurssilla ollessa. Mutta onhan se tunnettua, järki ja minut tempaukset, ei yleensä sovi samaan lauseeseen

Rakennusala oli buumissa ennen vuoden 08 romahdusta. Työmaita löyty pääkaupunkiseudulta runsaasti, kaikkia koijareita tuli vastaan, ja itsehän kohelsin myös aika roimasti. Jos vitutti työnostaja, jäin ryyppää, jos työmaa, otin loparit perjantaina, maanantaiksi oli jo uusi työmaa.

Jos pääkaupunkiseutu ei napannut, maaseudulta ja saaristosta kävi ottamassa vauhtia ja taas sekoilee jonnekkin päin suurstadia

Niin, pitihän kertoa niitä tarinoita ja varsinkin henkilöistä, kuten Läski Pettersonista, Pikku Petestä ja heidän muurausmafiastaan

Läski Pettersonille taisin tehdä kolmella työmaalla paikkamuurausta? Pikku Petelle yhdellä? Vai toisin päin? Sehän oli aivan mielisairasta puuhaa, koska mähän oli näiden ganstereiden lähettämä hieromaan urakkamiesten prötiä, jotta saavat viimeisen maksupostin ulos rakennusliikkeeltä. Erään kohteen lähistöllä oli passissa siviilipoliisit joka päivä kun kävin pesemässä seiniä suolahapolla ja muuta hieromista, mitä rakennusliike keksii simputtaa uunoa muurarin planttua. Sen rakennusliikkeen palveluksessa oli ruotukaverikin. En olisi tunnistanut, mutta hän muisti minut. Oli ollut puolustusvoimien komentajan avustaja. Sai palveluksestaan helvetin hyvän paperin, Muutenkin mukava sälli. Ei ole tullut vastaan se kaiffari sen jälkeen

No, en jäänyt linjoja ei jätetä firmaan hieromaan viimeisiä maksuposteja. Monien mutkien kautta päädyin sitten Suomen Suurimpaan muurausliikkeeseen töihin. Televisiokadun työmaasta tulikin sitten muurausurani toiseksi viimeinen työmaa Stadis. HP prima harkkoa osasin tehdä niin hyvin, että urakallakin tuli hyvin rahaa. Kuljin Pasilaan tämän nuoremman kolleegan följyssä, josta jo mainitsin, ja joka oli opettanut alkuun eräs vuosi aiemmin. Se työmaa oli hieno työmaa. Aamupala käytiin syömässä viereissä konttorirotta talossa joka oli valmistunut hetkeä aiemmin. Neljällä eurolla sai täydellisen aamupalan puurot sämpylät kahta leikettä kolmea juustoa rajattomasti kahvia puuroa annos mehu ja keitettu kananmuna. Paskakoihin raksakahviloihin ja omiin eväsiin tottuneena, paikka oli taivas. Iltapäiväkahvit käytiin sitten juomassa YLEn uutistoimtuksen ikkunan alla, parannettiin maailmaa ja jauhettiin paskaa. Lattimies on mahtava jutun iskijä, ja suht kova kiivailija päivän politiikkaan. Lounaan tein töitä, että pääsi aiemmin oluelle, erääseen Pasilan räkälään, jossa työttömät radiotoimittajat pummi oluita hassuilla tarinoillaan. Säälistä taisin pari ostaa eräälle hyypiölle, joka kertoi, että kukaan ei kuunnellut häntä. No, ei kukaan tätä blogiakaan lue, toimittaja, tunnen tuskasi, tosin, tätä blogia pidä kenenkään lukeakkaan

Rönsyilen, piti kertoa gansta muurausmafiasta. Tällä työnostajallani, joka oli silloin Suomen suurin, oli työmaa Meilahdessa. Eräänä päivänä heinäkuun helteissä, oli käymässä huoltamolla työmaan lähellä, tuli ,Läski Petterson gangstoineen haastamaan ja uhkailemaan väkivallalla, olivat taas hävinneet ilmeisti tarjouskilpailun paremmalle ja lailliselle.

Pikku Petekin oli kova uhittelemaan, antoi minulle heti lähdöt eräästä Kajanokan kohteesta, kun näki minut siellä töissä. Sitten kun kuulin, että Santahaminissa olisi puolustusvoimien hommia sotilasalueella, en tietenkään päässyt työmaalle, kun Pikku Peten serkku pyöritti sitä muurausliikettä.

Vuosi näistä jutuista, alkoi jo uutisissakin olla juttua, että palkkoja vaativalle muurarille annettiin tappouhkauksia, kun vaati omiaan, ja vuosi sen jälkeen MOT tiedotti jo valtakunnan teeeveessä ohjelmallaan Hullun halvat muurarit, että ala, muuraus, sieltä ei kyllä leipää enää saa, muut kuin rikolliset

Pikku Pete tais siirtyä Gansta Muurareiden jälkeen Yritykseen Ilman Tovereita. Selittää ehkä, miksi jos joku mut joskus on heidän työmaille myynyt, olen saanut lähdöt aika pirun nopeasti siltä työmaalta. Läski Petterson pääsi Keravalle istumaan. Firman konkurssista tehtiin tositeeveetä, Istumisesta teeveedokkari, myöhemmin keulittin Iltasonnan blogissa väkivalta fantasioilla edellisestä elämästään

Raksa ennen Valttikorttia, mahtava paikka

Se oli tän päivä satuhetki, mitä en muista, sen valehtelen. Palaan ehkä aiheeseen, joskus, tai sitten en