Nyt saa rakennustyömaat jäädä hetkeksi. Ainakin tämä kirjoituksen hetkeksi.

Nuorena ja innokaansa sonnina oli päästävä maailmalle. Lahden kouluun en päässyt, Helsingin koulunkin pääsykokeet oli silloiselle värilaborantille sellaista höpöä, että käänsin katseen ulkomaille. Göteborgiin haettiin Tuija Lindsrömmin oppiin, mutta ehkä sillä oli liikaa en finne igenniä, ja oltiin just EY hyn liitytty. Saarivaltio alkoi kiinnostamaan.

Jarmo Juhalan kirjoituskoneella väänsin hakemusta, yritin neuvoa kysyä, en saanut juurikaan muuta kuin henkistä tukea, kirjoita nyt vaan itse se hakemus.

Sitten talvella 96 tulikin kutsu haastatteluun BA Photography London School Of Printing And Distributive Trades. Haastattelu meni aivan pieleen, kehuin tottahan toki sitä ulkomaalaista kuvaa, mitä siihen aikaan tietämätön tiesi, Anne Leibowitzin1970 luvun Rollings Stone materiaalia. Olin täysin tietämätön hänen sen aikaisesta megatähti suuruudesta ja julkkiskuva statuksesta. Yritin paikata tilannetta kehumalla suomalaista Ismo Hölttöä, mutta vituksi men.

Jäin haahuilemaan Back Hillin kampukselle, kuten opiskeluoppaat neuvoi, juttele opiskelijoille ja sitä rataa. Olin värilabraan tutustumassa, kun joku kait svenssoni kysyi, että täällä opiskelee muuten eräs suomalainen, Rami Salle, tunnetko? Haluatko että esittelen? Tottahan minä Ramin tiesin siihen aikaan. Hän oli Lehtikuvan labran asiakas. Kehittänyt usein hänen kuviaan.

Rami oli heti, BA haista paskaa, PPP on parempi, odota kun esittelen sut Davidille ja samoin tein työnäytehaastattelu, ja David vaan myhäili. Suomeen tultuani ei kauaa kestänyt, kun tuli jo kirje, olette hyväksytty oppilaitokseeen

Olipa johdantoa. Rönsyilen ja jauhan ´paskaa. Asiaan.

Vuonna 1997 kun olin vielä opiskelija, Ylioppilaslehden ajoista tuttu toimittaja tuli Lontooseen, ja kuvasin sitten Pertti Salolais haastattelun sen ajan tyyliin iltapaperille. Silloin ei juurikaan nettihommia ollut kuten tänänä päivänä. Et juurikaan saanut työnäytteitäsi, eli ei yleensä ollut hajuakaan miten sun kuvaa oli käytetty, mitä jutussa kirjoitettiin, mitään moista.

Silloin lähettiin kirjeitä, vaikka sähköpostit tosiaan oli olemassa. ( kuva yllä)

Siis sain entiseltä työmaaltani hienon kannustuskirjeen, koko värilabran väki oli sen allekirjoittanut, Berit sujauttanut sadan markan apurahankin, ja kirjeessä täsmennettiin, se on voimassa vuoteen 2002

Kaikkea sitä tiedettiin vuonna 1997 kun Euro valuutta päätös tehtiin vuonna 1998 Eduskunnassa

Eikä tässä kaikki!

Nyt totta vai tarua, armaat kaikki jotka tätä blogia eivät lue,

Joskus milloin lie, 1994 kait, Suomessa järjestettiin Bilderbeg kokous. Martti Kainulaisen kuvakuori tuli mulle kun olin printterillä töissä, jaha Aatoshan se tässä Carl Bildin kera, ja tätä jatkui päivän pari, iltavuorossa. En miettinyt mitään, tein kuvat, Erkon omaan arkistoon. Se ei hämämstyttänyt minua, vain pikkuisen pohdin, että kuvat leimattiin muistaakseni, EI JULKISUUTEEN leimalla

Onhan se vähän kummallista, että byroossa, jossa kaikki tuotos, on seuraavan päivän mediassa. Leimataan jotain ei julkisuuteen. Nimi kokouksesta jäi mieleen, Suomen media taisi kirjoittaa vasta joskus 00 luvun lopulla näistä kokouksista, itse opin niistä varmaan joskus vuosituhannn vaihteen ennen tai jälkeen Guardianista. Silloin olin, perkele, kaikkea sitä.

Mitä mun pitikään jauhaa?

Analoginen maailma, Lehtikuvan labra, se oli hieno paikka ysärillä. Mikä määrä kuvaa, uutista, mainosta, muotia, paskaa ja uutista, meni sun silmien ohi. Hyvin kuvallisesti opettavainen paikka.

Berit oli mielestäni hyvä pomo, vaikka ei hänestä kaikki pitäneet. Muistaakseni oli Berit, joka opetti heti talon tavoille,vuonna 1992

Neljännessä kerroksessa on kassa, sieltä saa rahaa

Kesti varmaan 10 vuotta tajuta mitä tarkoitti, vasta kun raksahommia aloin suoritaa ymmärsin, Kottia saa kassasta.