
Olen vuosien taon jälkeen palannut lukemaan Kemppistä. Tänään kirjoittaa työstä ja lopettaa lauseeseen: Suuri koonnos tavallisen ihmisen tavallisesta elämästä on tekemättä ja taitaa jäädäkin tekemättä. Ongelma on vähän sama kuin valokuvissa. Kaikkea muuta on kuvattu, paitsi arkea – ja työtä.
Väärin, itsehän olen kuvannut työtä Tivolisarjasta lähtien, eli 10 vuotta. Ketään ei kiinnosta, ei tivoli eikä varsinkaan raksakuvat, joita kuvannut aidan sisäpuolelta kesästä 2019 saakka. No, erästä kustantajaa kiinnosti raksakuvat, mutta hän lopetti just kustantamisen, että jää kirja tekemättä, ennen kuin uuden kustantamon löydän
Asiaan, maanantaina se alkaa taas, rakentaminen. Taiteilu on taas eilistä, kuvaanhan tietenkin rakentamista, yritän miettiä uusia kulmia aiheeseen, ehkä kuvaan rakentajista potretteja, kypärän värillä ei ole väliä
Mutta eiköhän kuvat ole pääsääntöisesti päivän kraanaa, sen minkä oman työn ohella ehdin näpätä. 1/60 sekunttia paljoa päivästä vie





