Sunnuntai ja kirppis. Myyjiä oli, samoja tuttuja useita, mutta myös uusia. Mutta jos ns tutut jobbaritkin sanoo, samaa paskaa myyvät samat paskat myyjät, niin ehkä jopa uudet asiakkaatkin on kateissa.

Myynti oli todella hiljaista. Sarjakuvan kerääjä, joku muotoilija taiteilija, eräs mamu, sitten yksi vanha gubbe joka pelasti päivän, osti kaikki mun paidat ja yhdet kengät.

DVD ja CD levyä ei vilkaissut kukaan, ja vaikka tein jokaiselle harvalle helvetillistä myyntityötä myydessäni kahta Arno Rafael Minkkisen signeerattua julistetta, ei mitään. Kolme tyyppiä halusi nähdä pinon julisteita, ja yksi ihminen jopa tunsi Minkkisen työt, ja sanoi, hienoa mahtavaa, mutta ei kauppoja.

Ehkä Minkkisen julisteet tulee myydä netissä, tai sitten pidän ne itse. Toi on #muuten aika mukava kokoelma valokuvajulisteita 1990 luvun alusta. Voisin ehkä pitää itseäni typeränä, jos noi halvalla myyn, että saan tupakkaa.

Nälkä ja jano, mikä tekosyy myydä vanhoja helmiä pois. Onneksi kissalla on ruokaa, itsehän nälkää jotenkin kestää, mutta ei taas janoa.

Kippis.

Ehkä suuntaan toiselle kirppikselle tässä joku päivä. Dallapeen puisto? Kuuleeko taksari? Saa ja pitää tulla apuun silloin.