Nopeasti tulkittuna kuvista, kävin siellä eka kertaa yhdeksän vuotta sitten. Tässä mennä päivänä tuli tarjous, kiinnostaisikohan vuokrata paikkaa?

Eka kieltäydyin heti. Ei ole rahaa. Mutta ehkä jos saan töitä….

En saa töitä, olen yli viiskybänen. Ikärasssismi juuknow.

Mutta, sitten pohdin. Kenen kanssa menisin paikkaan. Paikkahan oli parhaan kaverini suvun omaisuutta, ja kaveri on kuollut.

Kenen kanssa menisin sinne, en sitten kenenkään. Vaikka sitä rahan paskaa jostain siunautuisi.

Muistot paikasta on hyviä, kuten kaverista. Mutta saapi suku odottaa, että heidän jälkikasvunsa ja lapsenlapset tai muuta hapset sen mestan löytää.

Näin päiväkirjamaisesti itselleni tokaisten. Paikalla oli aikansa ja hetkensä, mutta olin vain sidekick siellä, en kuski ajajan paikalla. Mesta ei ole minun paikka.

Se voisi olla jos olisi perhettä, mutta kun ei ole. Ei ole edes jalallista kaveria sinne matkustamaan.

Seli seli.

Mutta näinhän tämä asia on.

Mutta pikkaisen olen otettu, että tarjottiin mahdollisuutta. Harvoin tarjolla.