Päivän korvamato, kun olen kirjoitellut hakemusta.
Päivän korvamato, kun olen kirjoitellut hakemusta.
Kukkakaalitalkoot, synnytystalkoot, työelämä, sutenöörit, huijarit, vuokrasuhteet. Synnytä talkoita juu, ja juu ei.
Palkkaa, työtä ja toimeentuloa, eikä mitään vitun nälkäpalkkaa. Siispä nyt tänä vuonna hakemus Ruotsiin, jossa haetaan rakennusliikkeelle hitsaajaa Bergeniin. Nyt se on siis tehtävä.
Niin kävi, että sain työmaan 10 minuutin fillarimatkan päästä kotoa. Nyt ollaan kunnon fillarikommareita.
Uusi työmaa, mitään en tiedä koko työmaasta, saati, että mitä pitäisi tehdä työkseen. Timpuriksi minut myytiin, mutta metallitöitä oli eka päivä, ja seuraavakin. Että sutenööri taisi löytää ihan oikean paikan huoralle.
Päivä meni sujuvasti, koska sytkäri ja nuuskat jäi kotiin, oli päivä aika lailla tupakkavapaa. Sitten huomasinkin, että päivähän on tässä. Vaatteita vaihtaessa joku eestin vuorkahoro, kysyi, että maksaako firmasi XXX hyvää palkkaa. Mitä tuollaiseen voi vastata, että kaikki firmat maksaa paskaa palkkaa.
Ettäs tiedätte. Ferrareilla, Porceilla, ja Audi Quotroilla, ei ole juurikaan kysyntään nykypäivän rakennustyöläisen palkoilla. Hyvä että on rahaa uuteen fillariin ja tietokoneeseen, jotka molemmat huutavat kauhuisaan vanhuuden tuskaa.
Oli sitten työmaan viimeinen päivä. Viistöist, kun tuli vastaan, niin pohdin jo, että vittuako sitä peräsuoli pitkällä painaa viimeisenä päivänä. Mutta näin tein.
Kunnialla loppuun saakka, kuten sutenööri sanoi. Kunnon huorana tottelin.
Yhdeksän vuotta sitten oli Volvo. Sitä sitten mentiin taas itään, kuten siihen aikaan, ja päädyttiin Pyhtäälle. Kotkan kautta keikautettiin, ja kyytiläinen ( Kimmo ), palasi letkujalkana.
Se oli hyvä kesä.