20.03.2015 12.04.09 Porvoo
Aurinko melkein pimeni. Miehet ( yksi nainen), katselivat.
Aamu alkoi akateemisesti, myöhässä. Tai sitten gonahdellen, mitä termiä haluaa käyttää. Palikat kasaan ja koppiin. Koe mielessä. Mutta tulikin teoria väliin ja isometriset piitustukset. Ihan ok. Kyllä tässä tänään aikaa on.
Kunnes sitten tuli kokeen hetki. Laatusaumaa. Mitä nyt pieni reunahaava. Korjataan. Korjasin väärin. Korjasin uudelleen. Tuli pummi. Ajattelin, että tämä olisi pitänyt tehdä alusta saakka kuten alokkaan asento. Sitä ei voi korjata, vaan se pitää tehdä kokonaan uudestaan. Uudestaan.
No, 111 PD koe läpi. Keskitytään omiin ongelmiin ja ehkä näin säilyy motivaatio koulutukseen? Ja päivän päätteeksi pasahti vielä kaksi nakkia. Että se siitä, että saan osatutkinnon ja viimeisen kokeen tän kuun puolella valmiiksi.
Keskitytään nyt vaan omiin ongelmiin. Tehdään nakit, ja muusit nautitaan sitten ensi viikolla.
Itketty on niin puolueeseen kuin ammattiliittoihin. Laki muuttuu ja nuoret saa tossua. Ei auta itku markkinoilla.
Vanhukset taas odottaa tuomiotaan koulutuksen jatkosta omaehtoisena. Sen sallivat tai sitten ei TE viskaalit suuressa viisaudessaan.
Ramasee, masentaa ja vittuaa. Motivaatio aika lähellä nollaa, jos ei sen alle. No, päivä kerrallaan. Leuka rinnassa kohti uusia tappiota.
Sitä ollaan vielä nuori. Ainakin siltä pohjalta, että Nuori voima julkaisi minun ottaman kuvan. Konsepti ja suunnittelu, Jan Hellgren. Siitä onkin aikaa, kun minun ottama kuva on julkaistu missään painotuotteessa. Saati että kannessa, viimeisin taisi olla 90-luvulla?
+
Tämä puhtaasti tänne, näin viikonlopuksi. Että jos satun joskus jonkun RAPpari nuorukaisen kanssa juttelemaan. Niin voin sanoa, että kuunteles tätä räppiä. Tässä on tangoa ja rap musiikkia.
Sitten ollaan niin pirun viileitä. Haen jo pitkät kalsarit, että ei tulisi kylmä. Kun on niin viileää.
Uutta musiikkia pukkaa.
Koko levy:
Kun skannaaminen näytti olevan näin kivaa, palataan arkiston aarteiden käsittelyyn. Yllä oleva kuva vuodelta 2000. Lontoo.