Se oli ihan normaali maanantai. Vähän rahaa taskussa. Kaupassa ostamassa ruokaa. Kaikki ostokset oli tarkoin mietitty, ei tuhlata turhuuksiin. Deflatooriset ajat niin palkoissa kuin asunnoissa, vaatii kovaa kuria inflatoituneissa ruokamarketeissa.
Siinä se humahti, sivusilmään osui jotain. Keltaista. Tämän näyn olin nähnyt Suomessa vuonna 2011 är-kioskilla. Se teki minut iloiseksi. Näin tämän saman näyn, kun olen vieraillut ulkomailla Haaparannassa. Haparanda på svenska. Tai Ruotsinlaivalla. Mutta tämä näky oli nyt Porvoossa, Ääs-marketissa. Siinä hyvässä keskustan marketissa, jossa hunajapurkin löydät teen vierestä. Eikö se ole loogista, myydä hunajaa teepakettejen vieressä? Lähes yhtä viisasta, kuin myydään Maraboun Apelsin Krokantia viereisellä käytävällä. Käytävällä jossa en koskaan kulje, mutta se oli siinä sivussa. Se iski silmään. En tiedä mitä tämä päättömyyteni maksoi, olin poikennut mielessä olevasta ostoslistastani. Mutta ostos oli tärkeä.
Ilalla voin viilistellä, teen ja suklaan merkeissä. Elämä on melkein ihanaa. Kun sen oikein oivaltaa. Ja olla kuin kuka tahansa pissisblogisti, joka kirjoittaa päivittäisen vaate- ja ruokapäivityksen.
Tervetuloa muodikkaiden blogejen joukkoon?






Että lähit kulkemaan uusia tuntemattomia käytäviä, hurja mies.
No, miten tuon ottaa? Ei tarvinut kovin kaus poiketa tutuilta rintamilta, kun se oli ihan siinä reunassa käytävää. Suklaa suorastaan hyppäsi silmille siitä.