Somen loputon tyhjiö

Kolmatta sataa skannausta ja reilu sata julkaistu twitterin puolella omissa ketjuissaan jos jonkin sortin sisällöntuotanto vuosituhannen molemmilta puolilta. Kymmentuhatta näkymää päivässä.

Pari hyvää ja positiivista kommenttia, pari surkeaa lyttäystä. Somen pohjattomaan kaivoon,

Meneehän se aika näinkin. Mieleen tulee, että kuvaaman taidetta, siinä sitä tulevaisuutta. Mamiya maisemat kun näyttävät niin kauniilta, mutta olisi se niin kallis harrastus, että haaveeksi jää. Se on digidigi vaan ja näppäilyjä epätoivoisilta seikkailuilta tiedossa. Mutta senkin voisi tehdä harkitummin? Mutta mikä aihe? Ideoitahan yleensä tulee, kun antaa niiden tulla. Mutta sitten herää kysymys mikä on motivaatio, jollei kuvista pysty tienaamaan? Julkisuudella ja näkyvyydellä ei makseta vuokraa eikä se ole järkevääkään, ilmaiseksi sisältöä tuottaa. Mamiya pysyköön työttömänä työkaluna.

Kohta on kevät, ja ehkäpä Taiteilija Ä tarvitsee apuria hitsaukseen? Sen projektin sitten kun dokumentoisi blogiin ja twitteriin? Jaksaisikohan sitä sen odotuksella tämän kylmän talven selän taittaa?

 

Kategoria(t): eurososialistinenrealismi, postikortti, pravda, taide, talous, työttömättyökalut, työttömyys, valokuvaus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Somen loputon tyhjiö

  1. RR's avatar RR sanoo:

    Lyttäyksistä ei kannata masentua. Anna palaa, Samppa, sinä osaat valokuvauksen, kuvasi ovat upeita!

Jätä kommentti Samppa Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.