
Perjantai ennen lounasaikaa, nälkä, google maps ja ravintolat. Persialainen ravintola 2,2km
Sinne, kun saavun osoitteeseen, ei perkele, tämähän on talo jossa olin muurarina linjasaneerausta tekemässä marras-joulukuussa 12-13 vuotta sitten. Vielä oli tunneli tekeillä, tornitaloa rakentavat skanskan miehet jumppasivat viikkojumppiaan liiketilassa kaikelle kansalle.
Työmaa oli mitä erikoisin, mieletön kattaus ihmisiä, joista jokaisesta voisi kirjoittaa romaanin. Oli Ukrainalainen merimies joka oli kova stallari, sitten jugoslaavi joka oli täysin vakuuttunut Hitlerin talouspolitiikka olisi tänäkin päivänä tuoretta. Kirvesmiehenä oli uskoon tullut ja raitistunut Afganistaninsodan veteraani, joka kädet olivat tappavat aseet. Rappariryhmä joka dokas itsensä pois viikossa työmaalta, kun dokasivat duunissa ja teki mutkaisia seiniä. Eestiläinen hitsarimetallimies joka asui evakossa olevan asukkaan asunnossa. Mestari joka vasta persoona oli, hällä seitsemän lasta, josta kertoi, että jos jokainen hänen seitsemästä lapsesta tekee seitsemän lasta, niin seitsemän sukupolven päästä hänen jälkeläisiään on …..tuhatta
ja monia muita hahmoja.
Joka perjantai firma tarjosi pitsat kaikille firman miehille, mutta ei aliurakoijille. Pitsat syötiin putkiremontin alla olevassa pitseriassa, joka oli täynnä laastisäkkejä ja rakennustavaraa. Vain keittiö oli toiminnassa koko remontin ajan, ja toimitti Lintuvaara, Leppävaara alueelle runsaasti lättyä täystuho remontin keskeltä.
Perjantai lounaalla stallari ja hitleristi kehuivat omiaan, haukkuivat vihollisiaan, mutta kumpikin oli sitä mieltä, että molemmat heput olivat the bees knees, kun leivän hinta oli alhaalla. Suomalainen appari hermoistui kun olin ollut viidettä viikkoa samaa skeidaa, oli heittänyt huulta mukana aika roimasti, ja vasta silloin tajusin että aatu ja joosef, olivat aatteessaan ihan oikeasti tosissaan. Postmoderni nauran kaikelle aatteelle politiikka kärsi kovan vararikon.
Persialaisen lounas maksoi €12, naapurissa moskeija, thaihuorahuone, ja halalputka. Huorissa voisi käydä, mutta auton startti piiputtaa, taas jää väliin, kun pitää auton paskaa tiellä pitää, että pääsee tienaa senttejä, että autoa tiellä pitää.





