Mitä en muista, sen valehtelen osa 4

kalevala (1)

Pekkarisen muistiot

En rehellisesti sanottuna koskaan oppinut muuraamaan, kuten työostaja vaati. Kiven piti heidän mielestä olla kuuma, että se lähti kädestä nopeasti pois, ja toisekseen, jäljen tuli olla kirurgin tarkkuutta

Eihän moiset speksit tule koskaan toteutumaan. Sitten, vaikka et välttämättä itse sotkenut kuraa, niin erään vuoden jälkeen alkoi suoranaisesti vittuttamaan sementin sekoitus työpaidan hikeen. Sitä tuoksua ei tiedä, jos ei ole muurannut.

Mutta ei tarkoita, etten olisi joskus nauttinut hommasta. Vuonna 08 sain sen hetkisen tilanteeni huomioon ottaen, hyvän työnostajan, vanha gubbe opetti kuinka ponttiharkkoa liimataan, lasketaan urakoita. Eka keikka oli Sipoossa vanhan mielisairaalan saneerausta asunnoiksi. Kun suoriuduin siitä sillä työmaalla, tarkalleen 28 päivässä ( tämä on tärkeä luku), alkoi hän myymään persettäni ympäri Stadin työmaita.

Suomenlinnassa saneerattiin Merisotakoulua, se oli aikansa työvoimapolitiikan ja kulttuurin esimerkki. Kuka kuppas ketä, mutta valtio hävisi joka kortin, ei auttanut se, että verottajan ja poliisin yhteisratsia huoltotunnelia myöten yritti puhdistaa työmaata, se työmaa oli saastainen alusta loppuun saakka.

Mutta mielyttävin työmaa oli ehdottomasti Suomalaisen Kirjallisuus Seuran talo. Silloinkin kirjallisuus oli tärkeää omalle sielun hyvinvoinnille, ja tunsin paikkamuuratessa ja palokatkoja tehdessä tekevän tärkeää työtä. Juu ja paskahuussin seinät, pitäähän olla moisessa talossa kunnon paskahuussin seinät

Oliko se nyt mikä päivä, kun telineiltä ihmeteltiin, että viereisessä talossa palaa. Palo sai alkunsa Pekkarisen työhuoneesta ja levisi kattopaloksi. Varmaan joku raportti tästä palosta on viranomaiset tehneet, mutta mitähän papereita Mauri Pekkarisen työhuoneessa tuhoutui, kadoten täten iäksi

Herra tietää,

SKSn talosta muistona on edelleenkin 1950 luvun edustuskahvipannu, se oli siellä korissa, jonka yllä luki, saa ottaa. Kahvipannu toimii itselläni teepannuna. Se on niin tyylikäs, että kun sain tivolista lähdöt, eräs jolle olin viinavelkaa, olisi suostunut huomattavasti alentamaan saataviaan, jos olisin siitä pannusta luopunut

Velat maksettiin rahalla, ja pannu on edelleen minun. Mutta mitähän papereita Pekkarisen työhuoneessa tuhoutui?

Kategoria(t): kulttuuri, muistelu, photography, poetry, politiikka, postikortti, pravda, suomi-finland-perkele, taide, talous, valokuvaus, velka. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.