
Kuvassa aamulla tavattu punatiili, jiiriin lyöty. Hyödytön, mutta annoin kiven olla kiven päällä sammalmättäällä
Olen tutkinut Alvar Aallon punatiilirakennuksia, Koetalon Jyväskylän seudulla, sekä Säynätsalon kunnantalon. Nykyisen Aaltoylipiston päärakennustakin ollut saumaamassa. Merisotakoulun paskahuussin seinät muurasin punatiilestä. Erään savupiipun olen muurannut, ihmiselle jolla oli kuulemma lehmä, paljon juustoa ja liepomo. Ei ole näkynyt kiitollisuutta että töitä moiselle ihmiselle olen tehnyt tällä alueella
Ottaen nyt huomioon, että väite, että ihmisen sielu voi sijaita savissessa tiilessä, tulen vast edes muuraamaan vain savupiippuja, ylhäältä alaspäin.
Mitä taide on? Beus saattaisi istuttaa 7000 puuta, bylsiessään 72 neitsyttä ottamatta stesoniaan pois päästä
Tein mustan neliön, katsoin prismaan, kodittomana alasti etsin turvaa, mitä sain, kuukauden tuomion hullujen huoneelle, josta puolet ajasta eristettynä lääkepiikki perseeessä. Että punatiili laivurin ja runen kadulla, voit vetää vitun päähäsi, varsinkin se sakki, joka Runebergin nimeen vielä vannoo, Bönden Paavo ja muut hurjat sotamiehet Kruunua kannattamassa
Pirkka Lagar pistää laakerit rullaa, Kari Suomalais vainaa suosittaa, tietämättömille Katollisella alkukirkolla on katto mutta siinä on reikä, ja ilmatilanhallinta omaa täydellisen väridominoinnin häxääjia vastaan, tiedoksi Belmannille kun kuuntelette Waterloota
Kuun pimeä puoli, toverina venus ja jupiter, sekstantin kannella kuulee vain kaivosmagnaatin pojan kiihkoa marssimaan, vihreää linjaa sotaa tuhoa maasta ja raaka-aineista, voimasta ja vallasta
Muuttuvat tuulet muuttuvat laulut, Eric Blair todisti sen, siksi hänet kirjataan nykyään George Orwellina, Majkovki heilutti oopperassaan mustaa neliötä lähesvuosikymmenen

Kaikki taiteilijat ovat rahan ja tuhon perässä, Cool Britannia, oh dear, so nineteens, 90 kulma, pils and cheap thrils, Pharmacy, estaasia kaikille tutti suuhun, että puruelimet kestää leukojen loukunnan ja Nike Airit jalkaan, että tamppaus sujuu kevyesti kuin Madame Butterfly baletissaa
Miehet jotka nussivat lampaita, do electric sheeps have electric dreams, Ken Keysey ja Acid test, rauhanmerkki, miksi jako kolmeen, tao: miksi jako kahteen,, USA miksi jako yhteen, PL fiat petrodollar
Tie kaksi N1 flats flats flats so many flats four times airmail, 2/4 3/4 4/4 what for, Otto 400, matka 20,22 km en väg, tur et return extrapass
Todelllisuutemme voisi olla tosin, Descartes totesi ajattevansa että on elossa, Voltaire julisti pilkan vapaaksi, oliko se kun Charlie Hebbon teusrastuksen jälkeen olitiin kynä pystyssä, seuraamuksena teurastus Istanbulilaisessa suurlähetystössä
Kynä, kova ase, käytä varoen. Media sähköinen, täydellisen manipulaation mahdollistaja, ei Hitler oivaltanut vuonna 1936 kun signaalin lähetti. saati Kodak Fuji yhteistyö Enkelten kaupungissa 1984, kulminoituessaan käynnissä olevaan Ukrainan sotaan.
Nyt on uusien kameroiden vuoro kuvata, sekä tehdä säädön käyrii. Pentax puukahvalla, oispa, Mitä Fuji tähän, saati Tapio Rautamies, muuta kuin sotkisi Lapauan miehet suohon aloittaen pääeläinsekaantujasta Teemu Mäestä, joka nussii autoja pakariin niin, että Steve Jobs ei toimita Jonny Cashille duunia Suomeen, mätää omenaa pukkaa vaan, eikä yhtään Sun Maid rusinaa
Aika, neljäsulottovuus, missä ajassa ja paikassa olet, kun nyt luet tätä kirjoitusta
aika
Time out





