Opiskeluaikana tutustin erääseen bosnian pakolaiseen. Hän kertoi, tiesi että sota alkaa pian ja pitää lähteä karkuun. Kysyin mistähän moisen tiedon sai?
– Lehdistöstä, ne lietsoi vastakkaanasettelua ja uhoa
Väitetään Churchillin sanoneen kulttuurin säästöistä että lisää aseita kulttuurin tilalle?
– Mitä me täällä puolustetaan aseilla, jos ei kulttuuriamme?
Työmarkkinoista, mitähän varten sitä työtä tehdään, jos sitten nauttiaaksemme ns kulttuurista kukin tapansa mukaan
En lähde häkämiehiä ja putinorpopurria puolustamaan missään nimessä. Suomestakin tulossa Pohjoismaiden Bangadesh ihan tietoisella politiikalla. Muutto jopa Tsekkeihin tai Puolaan tulevaisuudessa tuo paremman tulevaisuuden, kuin mitä täällä on luvassa
Kekkonen oli muuten oikeassa kokoomuksesta, ne tuhoaa tämän maan jos pääsevät valtaan ja näinhän se näyttää käyvän
Mutta nyt on tiedossa fasismilite, ja kunhan Trumpin ja Putinin lehmänkaupat onnistuu, saadaan Suomessa valtaan Totalitaarinen kokoomus, ja Venäjän täys fasistinen hallinto, kokoomuksen veljespuolueen Yhtenäisen Venäjän hengessä
Videossa puhuu Taru Tujunen, joskus noihin aikoihin opetin hänelle vähän valokuvausta, henkeen me, ei minä. Kun näin tämän videon, tajusin auttaneeni paholaista, vieläpä ilmaiseksi
Siispä Me ( kuplani), mutta ei taatusti kokoomuksen minä te sinä tai hän





