Vanhanen – uutinen, Putinin ajatusten perseennuolentaa

Screenshot_12

Joulukuun puolivälissä 2021 julkaistiin kirjoitus, jossa Putin julisti, että tsaarin ajan rajat on tavoitteena. Ukrainan jälkeen Puola, Baltia Suomi Ruotsi, eli vähän rajojen yli

Tämä ei saanut mitään ilmatilaa Suomalaisessa mediassa, itsekkin kirjoitin vaan istagrammiin Timpan kuva kera, Denna tiden Timo Tiger. Sitten uusi vuosi ja pressan puhe, edelleenkin hiljaisuutta asian tiimoilta. Mutta hyvä että näin kohta kaksi vuotta asian jälkeen, ilmestyi Putinin persettä nuoleva ryssä kertomaan asian uudestaan, että jos vaikka tsuhna tajuaisi, mikä on pelin tavoite

Ryssä ei tottele muuta kuin voimaa, ja bumaska on bumaska, mitään sopimuksia ei noudateta, joukkohaudat, suodatusleirit on arkipäivää

Miten olisi kaksoiskansalaisuuksien revaluointi? Näin sisäisen turvallisuuden kannalta, jalkaväki miinatkin on osoittanut hyötynsä, sitäkin sopimusta voisi tarkastella uudestaan, mutta kummallisin uutinen on, että ammustuotanto tökkii, ei taida uusliberaalimarkkinatalous toimia sodan olosuhteissa

Kategoriat: European union, korruptio, media, politiikka, pravda, sodan jälkeen pikarissa kello 18, talous, teknologia, uus viikko | Jätä kommentti

Kyltti

syksy2023_053

Näkökulmasta riippuen, vastapäätä on myynnissä omakotikiinteistö. Ollut ainakin saman aikaa, kun asunut puhtoisessa lähiössä

Kuvaan vast edes kylttiä niin kauan kun kaupat syntyy, hullun halvat huvit digikikkeli aikoina

Kategoriat: askareet, commercial funnies, eurososialistinenrealismi, Kulmilla, photography, postikortti, puhtoinen lähiö, taide, uus viikko, valokuvaus | Jätä kommentti

Postikortti idyllisestä mahdollisuuksien Porvoosta

Screenshot_11

Kategoriat: 100% hiilineutraali, commercial funnies, deconstruct - restruct, eurososialistinenrealismi, Kulmilla, lukutaito, media, Porvoo, postikortti, pravda, talous, turnaround 2023, uus viikko | Jätä kommentti

Säveliä sunnuntaiksi

Kategoriat: musiikki | Avainsanat: | Jätä kommentti

Naurisvarkaiden maa

2000 vietin kesää Helsingissä, kävin eräänkin kerran, silloisilla VR makasiineille, jossa päivällä oli kirpputoria, mutta öisin laiturin alla makasi sen toistakymmentä koditonta

Se olis sitä aikaa, eikä ole ajat tainneet parantua, tai sitten ahneus on lisääntynyt. Kuulemma Turun ja Tampereen seudulla ryöstetään UFF keräyslaatikoita, ja tuotteet myydään kirpputoreilla. Aivan naurisvaras tasoa

Maamme on köyhä ja köyhäksi jää, sen takaa nallet uffet ja muut hyvät veljet, kun Purra persraiskaa köyhiä ja Orpo nepotistisesti suosii omiaan

Kategoriat: commercial funnies, Kulmilla, kulttuuri, lukutaito, muistelu, politiikka, postikortti, pravda, sanotut kuvat, talous, uus viikko | Jätä kommentti

Torstain ei toivottu

Kategoriat: musiikki | Avainsanat: | Jätä kommentti

Devil in Helsinki – II

syksy2023_044

Mennä päivänä kirjoitin Trickystä ja Devil in Helsingistä, mutta nyt on paholainen koneellani.

Kuva Vanhan Yo talon keikalta löytyi käyttämästäni Syksy 2023 kansiosta, täysin hämärää huuhaa puuhaa

Oli miten oli, Tricky Vanhan lavan pimeydessä ysärin puolivälistä

Niin, tämä kuvahan ei ole kuvattu salamalla, ne salamalla otetut kuvat olivat paskoja

Kategoriat: arkisto, commercial funnies, eurososialistinenrealismi, Kulmilla, kulttuuri, muistelu, musiikki, photography, postikortti, taide, uus viikko, valokuvaus | Jätä kommentti

Ei klikki otsikko

Näin selkeää otsikointia en muista iltasonnissa olevan aikoihin, että annetaa palaute positiivinen kun kerrankin sen vuoro on. Kannattaa jatkaa tätä rataa totuuden kanssa, jos mikään totuutta on totuuden jälkeisessä ajassa

Kategoriat: commercial funnies, lukutaito, media, perussuomalaiset, pravda, sanotut kuvat, talous, turnaround 2023, uus viikko, Virheet | Jätä kommentti

Säveliä sunnuntaiksi

Kategoriat: musiikki | Avainsanat: | Jätä kommentti

Devil in Helsinki

Musiikkitoimittaja Jussi Niemen poismenosta kerrottiin tänään. Kevyet mullat

Kuulin tänään tarinan, että Jussi olisi haastatellut Helsingissä Trickyä, ja Tricky oli kutsunut häntä paholaiseksi

Helpotus, jossain vaiheessa maailmanaikaa, kuvittelin että olin pelottanut Trickyn kun hän esiintyi täysin pimeällä lavalla Vanhalla YO talolla, kuvatessaan hänen live keikkaansa salamalla

Huh, että en olekkaan saatana, se olikin Jussi. Kuvia tietenkään ei ole tänään keikasta esittää todistukseksi, koska ne ovat arkistolaatikoissa Askolassa, ehkä jonkun vuoden sisään saan arkistot yhteen paikkaan, siihen saakka uskokaa sanaani, että kävin kuvaamassa keikan

Kategoriat: arkisto, commercial funnies, Kulmilla, kulttuuri, media, muistelu, musiikki, photography, postikortti, RIP, sanotut kuvat, suomi-finland-perkele, taide, valokuvaus | Jätä kommentti