Paitsi, että palkkapäivä tuntuu olevan ikuisuuden päässä. Siinä odottavan aika on pitkä.
Kiittävä työnantaja se hätäilee, että tulenko huomenna töihin. Eihän terve mies työtä kaipaa, vaan siitä saatavaa rahaa, ja töihin on täten mentävä, vaikka pääkainalossa. Ja ei se kiitos auta, ylimääräinen kymppi riittää tähän hätään. Sillä syö makaroonia kuukauden.
Pistin taas hakemuksen Ruotsin työmarkkinoille. Katsotaan myykö perse vai ei. Että Hejaa Sverige vaan ja 150 000 auki olevaa työpaikkaa.
Ei saa mennä nälkäisenä tai vihaisena nukkumaan, niinpä sielulle säveliä, uutta sellaista ja ihan oookoo menoa. Extrawelt.
Kun hyvinvoiva Suomi tarjoaa parasta kansalaiselleen, hän voi ainakin olla ylpeä siitä, että italiassa poratut suomenlipun makaronit on halpoja. 19 eurosenttiä halvimmillaan, näitä kun annostelee ateriaksi, pärjää 6 – 60 eurolla kuussa.
Kyllä käy katteeksi. Trendiravintolassa annos pastaa ( vegaanista), parmesanjuustolla maksaa 13 euroa. Kyllä nyt köyhän kelpaa lihoa.
Vähän tämä tilanne naurattaa. Saisin asumistukea, jos hakisin, mutta odotellaan nyt kapitalista keikkaa vielä kuun loppuun. Jospa se työvoimapula aktualisoitusi työksi ja rahaksi.
Olihan se arvattavissa että aktiviivimalli sotkee kassat, omat ja työttömyyssellaisen. Kahden viikon käsittelyaika sovitellulle päivärahalle, kun viimeksi kesti viisi päivää.
Kun kassa on tyhjä ja elämisen kustannukset juoksee, voi vaan nauraa Siniselle tulevaisuudelle, ja heidän uholleen, että universaalikassa Kelaan ja kaikille ansiosidonnainen. Ei tällä duunareilta ääniä saada ei. Söisivät nyt kunnialla paskaa ja kuolisivat pois häiritsemästä julkisuutta.
Mutta kassakriisi heijastuu aina yksityiseen kapitalistiin, maksamattomien laskujen muodossa. Kumman kauan tätä Sipilän pelleilyä on kapitalisti katsonut, ehkä tällä joku tienaa?
Ajattelee nyt miten päin vain, niin keikkamiehenä työmaahitsaajana ei tällä hetkellä ole se kovin ja myyvin työ, vaikka kuinka huudellaan hitsaaja pulasta.
Kuusi päivää töitä viime kuussa ja kaksi päivää tilattiin juuri tälle kuulle. On kuulemma kauhea pula hitsaajista. Vitut voi olla. Missä tän kuun 18 työpäivää päälle tähän?
Kait se pitää alkaa pohtia ihan tosissaan, mikä olisi kuudes ammatti, jossa tätä työnpaskaa riittäisi. Vai olisikos maastamuuton paikka?
Sitä tuli viestiä eilen, että olisi uusi työmaa, torstaina aloitus. Mikäs siinä. Mutta monta muttaa, tosi monta. Ensin, nyt päällä talven kovin pakkanen. Reilusti alle pakkasrajojen, joita ei näinä toppahousukausina tosin kukaan kuin vanhanliiton kommarit noudata.
Eli ilmeisesti joku oli jäänyt säärokulille, ja minut hälyytetään, kun jostain kätköistä on löytynyt numero, että tuohan kaveri on varmaan epätoivoinen, emme ole antaneet hälle töitä yli kuuteen kuukauteen. Eikä muuten ole tullut joulukorttiakaan, ei viimeisen tilin lomarahoja. Sitten muistan ihan liian hyvin, että joka palkassa oli virheitä, aika roimia sellaisia ja sai riidellä, että sain rahat. Kuka moista haluaa?
Sitten ei minulla olisi hintaa mennä niin kaus töihin, että päivän työmatkat on yli neljä tuntia. Sitä paitsi, joku on jäänyt säärokulille. Yliopistokin on lakossa. Tehköön toppahousut työt näin kylmällä. Kusikin jäätyy kaarelle ulkona.
Virumaa 100 vuotta, siksi otsikko Eestiksi. Vaikka Eesti, Viro, mikä lie neuvostojen entinen sosialistinen tasavalta, nykyinen työläisten loputon lähde ja kapitalistinen EU tukiaisten ja viinarahan rohmu, mitään 100 vuotta ole itsenäisenä ollut. Mutta oliko se Suomikaan todella itsenäinen YYA aikana?
Seitsemän päivää nyt työttömänä, ja olo on kunnon kassiahistus. Negatiiveja ei ole mitä skannata ja päivät on pitkiä. Julkaisin twitterissä 20 kuvaa tivolia, uuden editin. Mutta eipä tullut kirjankustantajat riemuin huutamaan, että tehdään näistä vanhoista helmistä kirja.
Siispä mitä uutta sitä keksisi elämälleen, jota kuvata? Ei tämä näin voi jatkua. Pakko saada keikka, ihan mistä vaan, ja se yleensä tietää, että jonnekkin reissuun on lähdettävä. Suorastaan polttelee, mutta tivoli on poissuljettu vaihtoehto. Ammattityötä. Jostain ja pian.
Kolmatta sataa skannausta ja reilu sata julkaistu twitterin puolella omissa ketjuissaan jos jonkin sortin sisällöntuotanto vuosituhannen molemmilta puolilta. Kymmentuhatta näkymää päivässä.
Pari hyvää ja positiivista kommenttia, pari surkeaa lyttäystä. Somen pohjattomaan kaivoon,
Meneehän se aika näinkin. Mieleen tulee, että kuvaaman taidetta, siinä sitä tulevaisuutta. Mamiya maisemat kun näyttävät niin kauniilta, mutta olisi se niin kallis harrastus, että haaveeksi jää. Se on digidigi vaan ja näppäilyjä epätoivoisilta seikkailuilta tiedossa. Mutta senkin voisi tehdä harkitummin? Mutta mikä aihe? Ideoitahan yleensä tulee, kun antaa niiden tulla. Mutta sitten herää kysymys mikä on motivaatio, jollei kuvista pysty tienaamaan? Julkisuudella ja näkyvyydellä ei makseta vuokraa eikä se ole järkevääkään, ilmaiseksi sisältöä tuottaa. Mamiya pysyköön työttömänä työkaluna.
Kohta on kevät, ja ehkäpä Taiteilija Ä tarvitsee apuria hitsaukseen? Sen projektin sitten kun dokumentoisi blogiin ja twitteriin? Jaksaisikohan sitä sen odotuksella tämän kylmän talven selän taittaa?
samma gamla vanliga+
Vintage print, Ismo Alanko
Original print from early 90s, BW FIberbase paper, hand printed only this copy, there is no another print of it
€200,00
samma gamla vanliga+ 