Torstain ei toivottu, viesti on selvä

Kategoriat: musiikki | Jätä kommentti

SAK taitaa olla sileäkätisten hoidossa

Nyt ei mene SAK viestinnällä putkeen. Peruutaan ihan pätevä kampanja, jolle on kannatusta ihan ylhäällä liittojohdossa, ja täällä alhaalla, missä paska valuu alas päin ja palkka tulee perjantaina.

Olen saanut parit epäreilut potkut. Kerran kun olin kunnon maniassa, luulin kaikenmaailman asioita työmaalla, kun se työmaa oli todella sekainen paikka ja huonosti hoidettu. Mutta sairasmielihän lukee kaikenlaista. Vuokratyön myyjäni, väitti että olin huumeissa. Se ei ole tarpeeksi paksua, niin irtisanoi sopimukseni maantaina, väärentäen paperin tehneen perjantaina, kun maantaina toimitin sairausloma todistuksen joka oli kirjoitettu sunnuntaina. Tästä nyt on vuosia, enkä tästä kaunaa kanna.  Vaikka sunnuntaina minusta otettiin huumetesti, joka oli puhdas.  Se oli sitä aikaa, kun töitä sai heti.

Sitten vuosi sitten kesällä, just olin hitsannut pätevyyskokeen, ja sitten tulee tämä ihana puistojupakka, kun estän toisen hakkaamisen, ja saanen testopaskalta päähän, että luut murtuu. Kirjoitti minulle paperin, tämä jo takas Stadiin palannut sutenööri, että en sovellu töihin. Vaikka just tein pätevyyskokeen.  Se oikeasti vitutti. Mutta, ihan laillinen oli sopimuksen purku, vaikka moraalisesti kyseenalainen.

Nämä nyt ei ole ainoat lähdöt, mitä olen saanut. Mutta näistä olen oppinut kyllä paljon. En minä valita, totean vaan, että nyt SAK näytää siltä, että sitä johtaa kauppakorkean nulikat ja kansakoulukadun ulisijat.

Maailma ei ole reilu paikka, voima vaatii vastavoiman. Ja hyvät lakimiehet. Mutta myöskin pelisilmää ja solidaarisuutta. Solidaarisuutta ei ole jo nyt hyvin hajoitettujen duunareiden kesken. Ja pelisilmä on sun oma persilmä, pidä huolta siitä, etkä mistään muusta. Tämä on pelin henki. Jollei sitten tilannetta muuteta.

Mutta kukas sellaiseen muutokseen pystyy?

Kategoriat: politiikka, Virheet | Jätä kommentti

Raha ja velka, vuosipalkka taksiin

Nyt ei ole ollut hyvä viikko edustaja Jani Toivolalle. Mies suhaa pienpalkkaisen vuositulon verran taksilla ja sitten vielä hakee matkakorvauksia tyhjään asuntoon.

Teeppä moinen teko opiskelijana, tai  työttömänä, saisit petossyytteen ja korvausvaatimukset, jotka ei sitten vanhene koskaan. Kela muistaa, tiedän sen kokemuksesta, vaikka en ole syytteitä saanut, mutta ns. liikamaksatusta olen kyllä saanut.

Mutta demokraattisessa yhteisössä edustaja on tasa-arvoisempi kuin prole joka kuittaa laskun. Kaikkihan ne on maksettava juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu, laulettiin jo todella suuren laman aikaan 1930-luvulla.  Mutta 30-luvun Suomessa ei ollut edustajana kahden vähemmistön yhdistelmä ihmistä ( saako näin edes vihjata tai sanoa?). Saati vihreitä. Mutta iloisesti tee työtä ja maksa verosi, niin edustajasi voi paksusti. SIIS.

Vielä muutama kuukausi, jos työnpaskaa suodaan, niin pian kuorsaa velaton mies. Vaikka sitä sanotaan, että vain pelkurit maksaa velkansa, mutta se, että ei ole velkaa, todellakin panee kuorsaamaan iloisesti. En aio livetä maksajan roolista spurgukulmaan, saati eduskuntaan.  Edustaja Toivola siis suhtatkoon jatkossakin taksilla, ne sentään maksaa verot yhteiskunnalle, toisin, kun Uberit ja muut harmaat appsi viritelmät.

 

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, politiikka, pravda, suomi-finland-perkele, talous, tasa-arvo, työttömyys, vakityö, valokuvaus, velka, Virheet | Avainsanat: , | 2 kommenttia

Työtä voisi vähän jakaakkin?

Ei sitten ollut kuin 13 tunnin yövuoro. Tehtäväni olivat aika vaatimattomia, ottaen huomioon viimeisemmät kolmen vuoden koulut. Mutta kait sitä pitää aloittaa vaatimattomasti. Kolmas keikka tällä työmaalla, ja ihan dobra harasoo oli meno.

Mutta, eikös vieläkin ole vähän työttömyyttä, miksi painaa pitkää päivää, kun voisi ottaa yhden työttömän tekemään puolet vuorosta. Vaikka minäkin tarvin velkaantuneena miehenä tunteja, niin raja se on ahneudellakin. Kyllä minun työt olisi tehnyt joku toinenkin, ihan helposti. Tosin, kolmas keikka kokonaisuutena kaikki työvaiheet kaksi kertaa tehneenä, ehkä ei, ehkä juu?

Kolleega sanoi, että kun meni näin nopeasti jälleen, että ammattimiehet asialla, työvuoron jälkeen olutta ja mustaa naista. En kehdannut kysyä, että naiset pornhubista, ja oluet oikeita?

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, photography, politiikka, postikortti, suomi-finland-perkele, talous, työttömyys, vakityö, valokuvaus, velka | Jätä kommentti

Laiska töitään luettelee, antakaa monoa

Tässä yövuoroa odotellessa, saapui viesti kauhelta suur korporaatiolta, Amazonilta, että tilaamasi kengät on tulossa. Se on nyt peruuttamatonta, saat monoa.

Taitaa olla ensimmäiset ostamani kengät yli 10 vuoteen. Turvakengillä ja sandaaleilla menty kadotettu vuosikymmen.

Tonnin stiflat, kyllä kelpaa. Suomi nousuun, kuluttamalla. Tosin Saksaan meni nämäkin rahat.

 

Kategoriat: muoti, postikortti, talous, työttömyys, vakityö, velka | Jätä kommentti

Torstain ei toivottu, vaihteeksi

Soita täysillä!

Kategoriat: musiikki | Jätä kommentti

Kuvassa sairas mies

Voi voi, elämme lopun aikoja. Vahvat miehet sairastaa, juuri kun sattuu olemaan eduskunnan kyselytunti. Mitäs sitä mennä eduskuntaan, kun pää ei toimi, voi puhua niin totta kuin osaa ja vilpittömästi kertoa kuten moilaska, että te saatanan kansalaiset olette pelkkää ihmisroskaa, josta tosin parempi väki repii tulonsa ja kirjekuorensa, sitä mitä nyt veronmaksajilta ryöstäessä ehtii muuhun.

Sipilää pitäisi seurata lehtikuvaajat, kun selkeästi on terveydessä vikaa. Ettei palastuisi sellainen ilkeä todellisuus, kuten vanhassa Pena Nissisen lehtikuvassa Kekkosesta.

LK 19811002 – HELSINKI: Presidentti Urho Kekkonen ulkoilee Tamminiemessä avustajiensa auttamana lokakuussa 1981. HUOM! Tämän kuvaajan ottama versio ei ole vuoden lehtikuva! LEHTIKUVA / IS / PENTTI NISSINEN

 

Kategoriat: keskustapuolue, photography, politiikka, pravda, valokuvaus | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Kuulin sen radiosta

Kun kuuntelee päivittäin ruuhka-aikaan radiota, saa kuvan maailmasta, joka menee parempaa suuntaan.

On ruokahävikki jääkaappeja, ja kaikkea muuta vihertävää maailman parantamista. Hyvä että eivät kaupunkibulevardeja mainosta, että sinä mies siellä ruuhkassa, kohta olet onnekas, et aja siellä enään koskaan. Sitten kun vaihdat kaupalliselle kanavalle, siellä soi Shakira, ja kerrotaan Järvenpääläisestä kookaupasta. Jollei sitten siteerata saman konsernin leffaa, jota esitetään saman konsernin leffateatterissa, josta kirjoitettiin just hyvä arvostelu saman konsernin sanomalehdessä, ja heh hehe, kylläpä oli oivaltava. HE hee hee. Saati sitten puhuta sannejen ja almojen ruikuttavista albumeista ja hiteistä.

Ainoa mitä radiosta tarvitsee, on musiikkia ja liikennetiedotteet. En tarvitse luontoiltaa, enkä sitä, että puut on keksineet internetin, ja osaavat kertoa toisilleen, että nyt tulee tuho.

Kyllä, mulla oli hyvä päivä. Mutta näinä aikoina massamedia on täyttä paskaa. Saahan sen sanoa, saahan?

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kulttuuri, mainonta, photography, politiikka, postikortti, pravda, talous, vakityö, valokuvaus, Virheet | Avainsanat: , , | 2 kommenttia

Yrittäjä todistaa vahvasti!

Iltalehdessä eläkkeelle karannut yrittäjä todistaa vahvasti, miksi hallitus ja sen etupiirit, tai oikeastaan marionettipirut, haluavat pärstäkertoimen irtisanomisperusteeksi:

”Moni yrittäjä on sanonut minulle, että he eivät uskalla palkata uusia työntekijöitä, jos vaikka tekee väärän valinnan tai sattuu tulemaan ay-aktiivi”.

Se la vii vaan. Kait sitä pitää alkaa ay- aktiiviksi, ja mennä myöhemmin julkistettavien suunnitelmien mukaisesti lakkoon.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kuvaa paskasta kännykästä, photography, politiikka, postikortti, pravda, talous, työttömyys, vakityö, valokuvaus, vasemmisto, Virheet | Jätä kommentti

Neljäs kuukausi

Syksy alkoi, ja neljäs kuukausi töissä. Pian on koeaikakin ohi, Nyt ratatyömaalla päivän, ihan melkein normipäivä, vain 14 tuntia.

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kuvaa paskasta kännykästä, postikortti, vakityö, valokuvaus | Jätä kommentti