Hallituksen oikeat tavoitteet

Budjettiriihessä on pohdittu suuria. Sunnuntaikorvaukset pois ja pari arkipyhää pois. Ylityökorvaukset pois.

Hallitushan ei muuten ole työmarkkinaosapuoli, mutta ei anneta sen vaivata.

Laskennallisesti alenisi yli 800 miljoonaa palkat. Mutta, näin alenisi myös verokertymä 400 miljoonaa. 400 miljoonaa pois valtion kassasta, mutta onneksi toimeentulotukilaisia on helppo kepittää. Poistetaan sieltä taas joku miljoona, saadaa 1200 työllistä töihin ( haaveissa vai oot mun, toivotaan toivotaan).

Tämä hallitus ei edes yritä vähentää velkaantumistaan, muissa kuin göbbelmaisissa puheissaan.

Mutta onneksi kohta saa kaikki jalattomat tilattua kotiinsa ulkomailta viinaa.

Suomi Nousuun, jos ei muulla, niin Viru Kangella.

Kategoriat: kokoomus, perussuomalaiset, politiikka, Ruotsalainen kansan puolue, sanotut kuvat, suomi-finland-perkele, talous | Jätä kommentti

Se päivä vuodesta, syyspäiväntasaus

Tutkin kansioni, mitä kuvannut vuoden aikana. Heikkoa on. Piti etsimäni 10 kuvaa, mutta vain kolme löytyi. Tältä viime kesältä ei yhtään kuvaa, mitä kehtaa laittaa julki. Kaikki nämä ovat keväältä.

Tosin ehkä halusin nyt näyttää ihmisiä, ei luontoa, maisemia, mitään muutakaan kissakuvaa. Mutta olkaatten hyvä näistä vähistäkin.

Ihan kuin viime syyspäiväntasaus olisi ollut eilen, kuten myös kissanristiäiset keväällä. Juhannuskin oli vähän mitä oli, taloyhtiön grillikatoksella. Aika ju0ksee kuin hirvi. Mies ei saa mitään aikaan. Lamaannuttavaa saamattomuutta, lamaantuneessa maassa.

Mutta jatketaan samaa rataa, aivan kuten katonkorjaaja. Sateella ei viitsi, poudalla ei tarvi.

Kategoriat: arkisto, Bryssel-ei kaupallinen-triptyk, deconstruct - restruct, eurososialistinenrealismi, muistelu, photography, valokuvaus | Jätä kommentti

Epätoivoista räpellystä

Ei asiakkaita, ei ihmisiä, myyjiä oli eräitä, ei kauppoja kaupan kauppaa.

Ja sellaisena päivänä, kun myyntiä todella olisi tarvinnut, että saa leipää. Onneksi kissalle on ruokaa ja hiekkaa. Muuten olisi tiukka paikka.

En tiedä jaksaako tätä enää ensi vuonna, on tää sellaista räpellystä, myyntipaikat vaihtelee, yhtään ei mainosteta, eihän sitä silloin ihmiset paikalle löydä.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, Kirppis-firis, photography, valokuvaus | Jätä kommentti

Säveliä sunnuntaiksi

Kategoriat: Uncategorized | Jätä kommentti

Viikon, lopuksi

Kategoriat: musiikki | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Torstain ei toivottu

Kategoriat: musiikki | Jätä kommentti

Työmaalla

Eilen liikennnevaloissa näin liikehdintää viereisessä autossa. Käänsin päätäni, ja siellähän heilutteli kättäään Arkadi, koko työryhmänsä kanssa vanhassa Ladassa. Kyllä Arkadi on isänmaallinen mies, Ladalla kun ajaa. Ilmeilin, että soitan. Tehtiin treffit.

Kahteen ja puoleen vuoteen eka kertaa työmaa vierailulle. Tulin lounasaikaan ja näytin kirjaani, että tälläistä tullut tehtyä. Kirja herätti hyvää huomiota työmaan lounaspöydässä. Mutta kun kundit olleet lähes puoli vuotta työttöminä ja nyt ekalla keikalla, ilman että on urakkaa, kiinteällä 20 tuntihinnalla, ei heillä ollut varaa ostaa kirjaa. Ehkä joskus. Tosin joku naapuri janari siinä, että moista myynyt jo NN verran, sinustahan pitäisi leipoa myyntimies, kun moista kirjaa olet saanut myytä niinkin paljon. Rehellinen kehu.

Mutta tulipa vähän juoruttua.

Paras oli kertomus naapurityömaasta, Citymarketin työmaalta. Olivat tehneet holvivalun väärällä massalla. Persnettoa 2 miljoonaa. Kyllä on Keskon porukka tyytyväistä sakkia. Moisee virheeseen ei ihan helpolla kykene, pakko olla jo Diplomi Insinööri, isoilla kirjaimilla, joka moisen kämmin saa aikaiseksi.

Puhuttiin, missä jengi nykyään. Ruotsiin on lähtenyt paljon duunareita. Eräs Espanjaan, jotkut menneet rakentamaan Viroa. Suomessa palkkoja poljetaan eikä anneta hyvähintaisia urakoita.

Pohdittiin, miten hommat tulevaisuudessa, kun Suomessa on tyyli: 10-20 vuotta opiskellaan, 10-20 vuotta tehdään töitä, sitten ikärasismin takia 10-20 vuotta työttömyyttä ennen eläkettä. Miten järjestelmä tämän kestää, ja vieläpä nuoret, jotka haluavat ollaa tiktokmedia sensaatiota, tai muuten vaan hakkavaat counter strikea, eikä mene töihin. Kuka maksaa tulevaisuuden eläkkeet.

Eläkkeestä puhuen, sitä tässä odotellaan. Jollei nyt sitten joku ihme käy, ja tulee ikkunasta sellainen veto, joka puhaltaa miehen terveeksi työmaille.

Ei eläkepommi kiinnostele, oma napa paras napa. Kaikki pyramidit romahtaa joskus. Ehkä minun jälkeeni se vedenpaisumus.

Kategoriat: päivän kraana, päivän numerot, sanotut kuvat, työttömättyökalut, työttömyys | Jätä kommentti

Aurinkoa sadepäiville

Kategoriat: Bryssel-ei kaupallinen-triptyk, nature, photography, valokuvaus | Jätä kommentti

Tarkkana, nyt tulee numeroita

Päivän uutiset, inflaatio elokuussa 0,5%

uskoo ken uskoo

Myllyn paras makaroni, ennen € 0,46 tänään €0,55

onhan tuo jotain sitä mitä ilmoitetaan mediassa, onhan

Kategoriat: sanotut kuvat, suomi-finland-perkele, talous | Jätä kommentti

Sananen sunnuntaiksi

Eilen oli Promsien finaali. Klassista, elokuvamusiikkia, ja lopuksi ikivihreitä kansallislauluja, jolloin kaikki lauloi mukana. Pehmeää valtaa saarivaltiosta ympäri maailmaa, edes kova brexit ei ole leikannut tästä kulttuurista.

Mitä Suomessa on puolustettavaa, kun kulttuurista saksitaan? Wahlroosin sokeritilaa ja Herlinin lihakarjaako lähdetään torkka kädessä puolustamaan itärajalle? Kansainvälisten kiinteistösijoittajien itsemurhayksiötä radanvarsilla? Orpopojan tunninjunaa?

Helsingin sanomat vittuilee tänään Orvolle, että hän tulee olemaan vaikeasti työllistettävä pestinsä jälkeen. Ei sentään lähetä häntä poliittiseen uudelleen kasvatukseen, kuten Suomessa ollut tapana sadoille tuhansille jo tehdä, yhdeksän euron päiväkorvauksellla.

Toivotavaan toivotaan, nousua tiedossa ensi vuodelle. Näin meille kerrottu jo kolmatta syksyä. Ehkä jotkut vähälahjaiset tämän uskoo, kun vale toistetaan tarpeeksi usein, se muuttuu totuudeksi, tosin, ei ehkä liikevaihdoksi. Eikä leiväksi työksi lihaksi, sana on tyhjä kuin pankkitili.

Kulttuurin pehmeä valta. Jos et pysty leipääsi hankkimaan työlläsi, kuole pois. Kyllä kulttuuria saadaan suoratoistoista, ja varmasti laadukasta kontenttia idästä, sieltähän se valo tulee. Kapitalistille tänäkin päivänä, kuten aina ennenkin lahjattomalle ja laiskalle Suomalaiselle pääomalle. Aallon TUTOn oppit ovat lahjomattomia, ja johtajat päteviä.

Kunhan työmarkkinat saadaan baltian pohjoisosissa kuntoon, niin vitonenkin tunnissa on duunarille liikaa, Leikkaamalla saadaan nousu aikaan. Eläkejärjestelmä saattaa ottaa vähän osumaa, mutta kaikki pyramidit tuhoutuu aikanaan. Toisten pyramidejen tuhoa vaan halutaan hallituksen toimin nopeuttaa.

Kunhan omat taskut on saatu eka täyteen, millään muulla ei ole väliä. Jälkeemme vedenpaisumus. Sveitsissä on hyvä olla pakoloisena, muiden rikollisten joukossa.

Kategoriat: kulttuuri, musiikki, politiikka, sanotut kuvat, suomi-finland-perkele, talous, työttömättyökalut | Jätä kommentti