Vaalit

Niin kaatui se uurna siihen pöydälle. Vaalit oli ja meni. Tällä kertaa vaalitoimitsijana. Ihan ok luottamustoimi.

En analysoi vaaleja, enkä tuloksia. Sanon vaan vielä kerran sen, minkä twiittasin kesken äänestyspäivän. Galluppeja ei pitäisi julkaista kesken äänestyksen. Oikeastaan niitä ei pitäisi julkaista kahta viikkoa ennen äänestystä.

Olen tyytyväinen oman ehdokkaani menestykseen. Minua ei tarvita, hän hoitaaa hommat. Ja tyytyväinen kaikkiin muihinkin menestyjiin. Paitsi ehkä yhteen.

Ja pulinat pois ja töihin, sikäli kun valitut krapulaltaan ehtivät.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, politiikka, Porvoo, postikortti, valokuvaus | Jätä kommentti

Lukija ja blogistit älähti

Kirjoittaa Hesari 100 000 työpaikan väitteestään. Itse jutussa ei ole mitään uutta, mitä tähän saakka on muut kaivaneet esiin, paitsi tietenkin se, että nyt numerot välitetään jumalan sanana  Pravdan lukijoille. Hyvä niin.

Itse numerona, lähden maantaina ilman kylmiä soittoja door steppaamaan yhdelle työmaalle, joka näyttää siltä, että pian pitäisi julkisivun muuraustuet hitsata. Onko siellä se kuuluisa piilotyöpaikka, on sitten toinen juttu.

Koko työmaa on muuten täynnä ulkomaanmiestä, että pääsisi vähemmistöksi, jos palkkaavat.

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, politiikka, pravda, työttömyys, valokuvaus | Jätä kommentti

Alko keskustaan

Jocke Lybeck piti meteliä puolueiden markkinapaikalla. Huusi Alko keskustaan, ilkkamuraja tyylisessä nahkalätsässään megafoniin. Sputgukulmassa kuului tyytyväistä myhäilyä.

Siinä demareiden Marianne Korvelta kysyin, että ei taida olla teidän ajama linja, ja eihän hän. Päihdetyöntekijänä sitä kannattanut.

Vassareiden Aulis Ruth kertoi, että Alko olisi edelleenkin keskustassa, jos ei olisi ollut liian ahne vuokranantaja edellisella kauppapaikalla. Eikä se päätös muuten kuulu kunnan sosialismiin.

Demareiden Jaska Jalonenkin piti Alkoa tärkeänä keskustan elävöittämisen kannalta, mutta eihän tälläiset päätökset kuulu valtuustoon. Jollei sitten lakia muuteta eduskunnassa, ja valtuustot alkavat päättää anniskelun myyntipaikoista ja luvista? Silloin olisi muuten valtuustoon tunkua, hän lisäsi.

Voisimme päätellä, että Lätsä Jocken populistinen heitto voi saada Jocken valtuustoon, mutta ei Alko Porvoon keskustaan.

Persuja ei markkoinilla näkynyt.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, politiikka, Porvoo, postikortti, pravda, valokuvaus | Avainsanat: | Jätä kommentti

Harri Jaskari todistaa taloudellisen impotenttinsa ja poliittisen kyvyttömyytensä

Kysehän on siitä, mitä numeroilla halutaan sanoa. On aivan eri väittää, että on 109 000 työpaikkaa avoinna, kuukaudessa. Kuin väittää, että on 100 000 työpaikkaa avoinna päivässä.

Tätä kuitenkin Harri Jaskari jatkaa nyt. Toteaa, että ehkä 64 000 työpaikkaa on avoinna. Mutta sekin on kuukaudessa. Ei päivässä.

Jos kansanedustajan palkkiot laskettaisiin yhtä leväperäisesti, niin matematiikan ja tilastotieteen käsitteet tulisivat heti tutkittua, ja huuto olisi kauhea. Mutta eihän kokoomuslaiset ymmärrä mitään taloudesta saati matematiikasta. Siitä on näyttöjä joita ei tarvitse kerrata. On vaan hymyiltävä hienosti ja saatava hyvää pöhinää.

Koska hyvin pukeutuneen voittajan joukkueessa kun ollaaan, niiin sitähän ollaan kuin menestyneitä voittajia itsekkin. Vaikka kyvyt eivät riittäisi edes ilkeän ilotytön parittamiseen.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kokoomus, politiikka, työttömättyökalut, työttömyys, valokuvaus | Jätä kommentti

Anna miehelle kala

Anna miehelle kala ja ruokit hänet päivän. Opeta mies kalastamaan, niin hän pysyy ruuassa loppu elämän.

Siinäpä viisaus, tai opeta mies kalastamaan, niin hän juo olutta kaikki päivät. Tai opeta mies kalastamaan, hän käyttää kaikki rahansa kalastustarvikkeisiin.

Niin tai näin, kuukausi työttömyyttä nyt takana, ja kait sitä pitäisi kalastaminen aloittaa, niin päivät sujuisivat joutuisammin?

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus | 4 kommenttia

Torstain Ei Toivotut, Valhe ja totuus

Tämä kappale on ajankohtaisempi kuin koskaan.

Kategoriat: musiikki | Jätä kommentti

Arkisto, vaalipäivä

Huonossa räpsyssä Kaj Bärlund jakaa ruusuja Porvoon torilla, vaalipäivänä 2011.

Kategoriat: arkisto, valokuvaus | Jätä kommentti

Kiinan Keisari tapasi Suomen Keisarin

Tässä kun on mennä päivinä niin kritisoitu mediaa ja sen toimijoita, jatketaan samalla linjalla.

Valtioneuvoston valokuvaaja olisi voinut vähän sommitella vaikka mallejen avulla kuvauskohdan etukäteen, niin että kun se sekunnin kädenpuristus kuvan aika on, niin ei olisi lipputangot kasvamassa päästä, eikä kattolamppu kuvan pääkohteena.

Mutta helppohan se on töpinästä huudella.

Kategoriat: China | Avainsanat: | Jätä kommentti

Kovapäiset jatkavat valehtelua

Ei tarvi edes silmälaseja, kun huomaa PT:n kirjoittavan paskaa.

Teemu Muhosen ja Saku Timosen kirjoitukset työttömyystilastoista eivät olleet tarpeeksi vakuuttavia, kun Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huusko jatkaa valehtelua tilastoilla.( En anna linkkiä).

Herää kysymys, miksi päätoimittaja jatkaa valehtelua? Kepun valheet on totuudeksi muutettava, näin vaalejen alla? Toistoa tulee niin kauan, että valhe muuttuu totuudeksi.

Mutta yksi asia on selvä, nyt tietää mihin päin Huusko on kallellaan. Pääoman hampaaton lakeija, jolla ei ole journalistista itsenäisyyttä.

 

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus | Avainsanat: , , | Jätä kommentti

Kaiken maailman fillarikommunistit pilaa hyvän propagandan

Siinä se totuus on, kaluttuna.

Pari päivää tässä on riehuttu. Miksi, vain siksi, että totuus julkistuisi. Vaikka työttömyysluvuista ei koskaan lopulliseen totuuteen päästä. Se elää kuin kiljupönikkä lämpimässä komerossa.

Saku Timonen ansiokkaasti kävi numeroiden ja tilastojen kimppuun heti aamusta. Klik.

Sitten sain tämän tiedon :

Vuonna 2015 avoimia työpaikkoja oli Tilasto­keskuksen julkaiseman avoimet työpaikat -tilaston mukaan keski­määrin noin 28 900, kun TEM:n työnvälitys­tilastossa vastaavien vertailu­ajankohtien keskiarvo oli noin 38 600. Lähde

Linkin kuvaajat ovat kiinnostavia.

Sitten jopa Taloussanomat pääsi uutisen jäljille: click

Ja miksi eivät olisi päässeet, jopa Merja Kyllönen alkoi huutamaan twitterissä vaihtoehtoisesta totuudesta. Ja tällä kertaa näyttää siltä, että Talsa – IS naulasi jutun, tähän saakka.

Tästä asiasta ei kukaan ole oikeassa, kun tästä asiassa ei voi kukaan olla oikeassa. Paitsi, 100 000 avointa paikkaa ei ole. Eikä niitä hallituksen puliveivareiden paskapuheilla edes tule.

Kahdesta kolmeen päivää sai valheelliset mielikuvat velloa, meistä paskoista. Laiskoista. Työttömistä.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, politiikka, postikortti, pravda, työttömyys, valokuvaus | Jätä kommentti