Viimeksi kun olin Tuomiokirkon luona hommissa, vuonna 08 oli paraati ja kalut esillä.
Eka ventattiin niin perkeleesti, että meinasin luovuttaa. Mutta sitten tulikin matskut ja olikin kiire. Mutta ei tämäkään työmaa elätä loputtomasti. Pian on uusi mesta. Tai sitten ei.
Niin sitä saavuttiin työmaalle klo 6,30, ämpäriä täynnä työkaluja kantaen. Sain rauhassa poltella monta tupakkaa, ennen kuin muut saapuivat paikallle. Eli avainten haltijat.
Mesta jossa tulisin työskentelemään on aika näkyvä. No, pressu edessä, mutta kädenjäljen paikka on näkyvä. Piti ventata pari tuntia ennen kuin pääsin alkuun ja eikun laastia kattoon. Kesti tunnin niin nostin kädet pystyyn. Soitin mesulle ja ei tämä toimi. Laasti ei pysy katossa. Ajattelin jo, että nyt tulee taas kenkää perseelle. Mutta eihän se vitun massa voi pysyä katossa, kun sitä ei primeroitu tai edes kynsilaastittu. Tai molempia oikeastaan sanoisi mun kokemus. Mutta työohjetta joka on insinööriltä tullut pitää noudattaa sanoo virkatie ja byrokratia. Ja minä, että tämä vitun susi tulee mun niskaan. Sitten tulikin mesu paikalle, ja sanoi, että oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Laasti on väärää. Se ei sovellu tälläiseen työhön mitä tein. Helpotuin. Ei muuta kuin kaavin sen 20cm2 laastia joka oli jäänyt kattoon irti ja siivosin mestan. Lounaan jälkeen uusi mesta.
Koska rakennusmies on monen alan ( toivottavasti), ammattilainen. Niin ei kun listoittamaan. Kaikki kiinnitykset ruuvilla. Vanhoja listoja käytetaan uudelleen. Eli edessä oli aikamoinen palapeli, ja kesti hyvä tovi että tajusin että mikä puu menee mihin paikkaan. Onneksi oli näppärä appari joka oli apukätenä, että tiesi miten ne Alvar Aallon suunnitelemat palikat löydään paikalleen. Menihän ne paikallee, ja ei kun sitten mesta pian maalarille.
Mutta sitä ennen kuva ikkunasta. Aika näppärä työpiste täytyy sanoa. Huomenna uudet seikkailut.
Hommat katkesi telakalla, mutta jatkuu yliopistolla. Rapparina. Omat kalut käyttöön. Mukava kävellä Stadin läpi ämpäri rappaustyökaluja mukana. Mutta köyhällä ei ole vaihtoehtoa kuin näyttää kalut, joissa ei ole hävettävää, koko kaupungille.
Tein eilen vähän firistä, talkoopalkalla. Mitä sitä ei tekisi sen eteen, että pysyy poissa twitteristä ja tekee jotain hyödyllistäkin. Otin kuvan vaan sen vuoksi, että näin hienon knöölin tekee luokkahitsari. Paljon tinasit, paljon pilasit. Mutta kone oli huono. Ei saanut säätöjä kohdalleen.
Hommat jatkuu maanantaina. Hyvä niin. Kuulemma rapparia tarvitaan, ja agenttini oli kovin iloinen voidasseen myyneen minulle lisää aikaa.
Sen kaksi tuntia sen jälkeen, kun sain jo lisäajan. Ei siinä mitään. Homma elää. Se on mukavaa.
Tämän vuoden pisin työsuhde. Vaikka se sitten loppuisi huomenna. Hommia ei kuulemma tehdä urakalla, vaan porukalla. Se on ihan hyvä periaate.
Näinä kuumettenuina ulkomaanpolitiikan aikoina on hyvä muistella vuotta 2010, kun leikittiin armeijaleikkejä Maakuntajoukoissa.
Jengi oli hyvää ja ruoka oli paskaa. Kahvia ei saanut, kuin sotkusta. Mutta kaikki oli hommassa mukana. Kansanarmeija varusmiespalveluksella on ainoa oikea muoto hoitaa maanpuolustus, vaikka ammattisotilaat sitä karsastaa, kun eivät pääse harrastamaan ammattiaan. Onhan se vittua, tehdä töitä, jota et pääse tekemään.
Nyt on ollut viime aikoina hiljaisempaa tuolla rintamalla, eli osallistumisella Maakuntajoukkoihin. En tiedä edes harrastettaanko sitä enää nykyään. toivottavasti. Oli se meinaa sitä oikeaa toimintaa tämän maanpuolustamiseen, jonka soisi jatkuvan.
Lämpö sisällä 27 astetta celsiusta. Tämäkin päivä meni. Ehkä jo huomenna sitten saan potkut, kun työmaa valmistuu perjantaiksi? Tai ainakin pitäisi valmistua.
samma gamla vanliga+
Vintage print, Ismo Alanko
Original print from early 90s, BW FIberbase paper, hand printed only this copy, there is no another print of it
€200,00
