Ohuesta rosterista paksuun mustaan

syksy15_97online

Minun on sanottu heittelevän liikaa suunnasta toiseen. Niinpä tein sen taas. Kun rosteri oli jotenkin surkeasti hallinnassa ilman kokeita ja se takkusi kuitenkin. Päätin, että putket. No, yritetään jotenkin noudattaa opintosuunnitelmaa, eli ensin levyt.

Eka sujui surkeasti. Toinen sujui juuren kautta melkein, pinta melkein. Kolmas sitten oli juuren kanssa täysi susi, ja pinta oli hyvä. Mutta tässä on kokemusta nyt sitten 90 cm. Että eihän se vielä voi sujua kuin näiltä, ketkä valmistuvat ja saivat minun stressiin. On kolme kuukautta aikaa miinus lomat.

Ei ole aikaa pajakävelylle. Eikä kahveille ja lorvimiselle. C:n sauma saa kelvata. Ei tämä ole kauneus kilpailu.

Kategoriat: hitsauspäiväkirja, valokuvaus | Jätä kommentti

Sekin oli sateinen vappu

arkistototorstai27online

Olen aina pitänyt kuvata tanssivia, suutelevia pareja. Sääriä, tissesjä ja persvakoja. Tyylillä, me man, you woman. Varmaan kuitenkin ollut tarpeeksi suave, että tästä harrastuksesta ei ole turpaan tullut?

Yllä olevan kuvan otin vappuna (02?) kilpailua varten. Kuten monet lukijani ovat viime aikoina huomanneet, niin olen kirjoittanut epäonnistumisista. Kuten tänäänkin. Ei tullut Pölösen alkoholifirmalle arvioimasta kilpailusta voittoa. Itse asiassa kuva joka voitti oli täysin paska. Alaston mies väreissä juoksee pellolla. Pölönen on paskaa, ja Olviakaan en juo, kun silloin tällöin.

Sain luvan tällöin kuvan julkaisemiseen, toivon että se pätee vieläkin? Mutta julkaisematon kuva, mitä nyt kävi ehkä Pölösen silmien alla?

Kategoriat: arkisto, torstai, valokuvaus | Jätä kommentti

Vuoden 2015 levyt

Loppuvuosihan on listausten aikaa, siispä listaan minäkin. Jos en muille, niin omaksi muistiksi.

  1. Public Service Broadcasting: The Race For Space Kuuntelin tämän 152 kertaa tänä vuonna Spotifyssä.
  2. Uncle Acid and the Deadbeats: Bloodlust En päässyt katsomaan tätä livenä Tavastialle.Harmittaa suuresti.
  3. Bo Kasper Orkestra: Redo att gå sönder. Tähän 133 kappleen lista, koska kaikki videot on poistettu tuubista. Vittu mitä paskaa, sanoisi Alex Stubb.

Joo, ei kotimaista musiikkia. Mitäs teitte niin paskaa musaa. Hyi teitä, suomalaiset muusikot.

Kategoriat: kulttuuri, musiikki | Jätä kommentti

Nuolee ja antaa tassua

syksy15_95online

”Hallitus nauttii edelleen eduskunnan luottamusta. Keskiviikkona aamupäivällä eduskunta päätti näin äänin 126–56.”

Olisi nyt joku media voinut avata lukuja. Selvästihän demareita on mukana oppositiossa kuin kuuluukin. Mutta oliko yhtään hallituspuolueen edustajaa? Ei tainnut, koska muutenhan edes Kansan uutiset olisi maininnut tästä?

Sitten väitetään: Kokoomus ei ole etujärjestöjen eikä valtiovarainministeriön marionetti. Uskoo ken haluaa. Koska vanha viisaus on, näin on jos siltä näyttää. Eikä sitä goebbelsmaisilla isoilla valheilla muuksi muuteta.

Media nuolee ja antaa tassua. Onkohän jouluglögit sekoittaneet pään, vai henkinen timo haapala on vallanut Hesarinkin toimituksen?

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kokoomus, korruptio, media, pravda | Jätä kommentti

Luottamusta

syksy15_89online

Paavo Arhinmäki puhui eduskunnassa luottamuksesta. Sitä ei vassilaisten mielestä ole. Eikä ole muuten minunkaan mielestä. Asiat edistyy miten edistyy, ja katsotaan miten huomisen äänestyksessä käy. Luottamustahan sitä tulee, eli valehtelu sallitaan. Mutta ehkä rivit hajoavat hallituspuolueilla? Siinä olisi sitä luottamusta.

Luottamusta tarvitaan myös omassa opiskelussa. Kello tikittää ja tein päätöksen, että pienoista on päästävä ylemmälle tasolle. Pakko, siis aivan pakko ainakin kokeilla putkien hitsaamista. 400 miljoonan projekti alkaa kotikonnuilla, ja siellähän sitä karvia sitten riittäisi. Ainakin hetkeksi.

Jos putket osoittautuu aivan mahdottomiksi. Niin olenpahan ainakin kokeillut. Perkele.

Kategoriat: hitsauspäiväkirja, politiikka, valokuvaus | Jätä kommentti

Tukholma

syksy15_92onlinesyksy15_94onlinesyksy15_93online

Kategoriat: Bryssel-ei kaupallinen-triptyk, postikortti, valokuvaus | Jätä kommentti

Circle – viimeinen kuvaus Rumballe

arkistototorstai26online

Kun tulin koti Suomeen, yritin herättää henkiin suhteeni Rumba lehteen. Alussa oltiin innoissaan ja sain myytyä ajatuksen, että muuallakin kuin Tavastialla kuvattaisiin livevetoja. Baarihan oli mielessä.

Puhuin erään tutun kirjoittamaan arvostelun ja sen hän tekikin. Kirjoitti sellaisen vedon, että ei tarvinnut toiste kuvata Baarissa livejä. Kyllähän se julkaistiin, kun tilattu oli. Mutta perästä ei kuulunut, sanoisi torventekijä.

Eikä se olisi ollut järkevääkään taloudellisesti. Mutta hyviä harrastuksiahan on hyvä olla. Tämä ei lopettanut minun kuvaamista Baarissa, mutta julkaisut niistä kuvista jäi olemattomaksi.

Kategoriat: arkisto, kulttuuri, musiikki, photography, Porvoo, taide, torstai, valokuvaus | Avainsanat: , | Jätä kommentti

Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen

syksy15_91online

Melkein näin puhui eduskunnassa vassareiden Paavo Arhinmäki. Lue koko puhe täältä. Mutta ei tällä puheella hallitusta nurin saada. Demareiden mushi mushi, ei kiinnosta. Kun ei ole twitter puhetta välittänyt.

Arki pajalla oli eräillä pajakävelyä, eräillä reipasta työtä. 10 metriä rosteriputkea tuli valmiiksi kemian osastolle, mutta kannattimet puuttuivat, niin jäivät asentamatta. Siispä kauhan kimppuun. Työnjohtaja ei ollut tehnyt käytännössä mitään näinä parina päivänä. Siispä otin hommat haltuun ja laitoin työn taas käyntiin. Sitten kone sanoi poks. Sähkömiestyönjohtaja vaihtoi sulakkeet ja sanoi, ei tää toimi. No eihän se toiminut, kun johto ei ollut pistokkeessa. Alan uskomaan näitä tarinoita mitä kerrotaan eräästä oppilaitoksesta ja sen materiaalista. No, hän luovutti siihen. Minä sitten hitsasin sen sauman loppuun. Sain kuulla vielä pukkarissa kovaa puhetta, kuinka ahkera työnjohtaja oli ollut. Ja näiden nuorten tulisi maksaa meidän eläkkeet?

Mutta viimeisenä sanana päivän viisauteen, jonka kuulin Timon suusta ruokalassa. On miehessä vikaa, jos ei pää käänny, kun perä lipuu ohi.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, hitsauspäiväkirja, politiikka, postikortti, valokuvaus | Avainsanat: , , , , , | Jätä kommentti

Hitsari ei tarvi päätä muuhun, kuin maskin pitämiseen

syksy15_88online

Sanoi Timo tänään, kun mitoitettiin putkea. No, ehkä sitä vähän matematiikkaa silti tarvii, että ei luota asentajan päässälaskuun tuosta vaan. Saati Lindsrömmin väitteisiin.

Pakolaiset/turvapaikanhakijat pääsevät nyt pakkotöihin, sikäli kun uutisoinnin oikein ymmärsin. Tästä looginen jatkumo on se, että työttömätkin pääsevät töihin. Mutta kuten on annetty ymmärtää, tuskin TES palkalla.

Perustulokin on kiihdyttänyt maailman mediaa, että Suomessa pian tätä. Eli Neuvostoliitto takaisin. Kaikki saa töitä, ja kaikki rahaa. Mutta Hyvä Veli on tasa-arvoisempi. Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha.

Kategoriat: hitsauspäiväkirja, politiikka, postikortti, valokuvaus | Jätä kommentti

Pimittämistä

syksy15_87online

Kertoo Hesari. On se hyvä, että on lehdistöä joka pitää rotia yllä. Hesarilla on ollut aika dravi nyt tässä muutaman päivän päällä. Pelkään, että jos se tälläisenä jatkuu, mitä muuta kaivavat esiin? Tähän ei monien ihailema MV lehti pysty. Siksi varmaan Reijo Tossavainen ja J Sakari Hankamäki puolustavat tätä paskajulkaisua.

Omassa arjessa ei pimittämistä ole. Jouduin asentajaksi, kun tehdään kemian puolen putket. Sopii minulle, Timo 16 vuoden hitsauskokemuksella vetää sellaista saumaa, että sopii siinä vieressä katsoa ja oppia.

Opetellaan putkihitsaus sitten joskus, jos.

Kategoriat: hitsauspäiväkirja, politiikka, postikortti, pravda, valokuvaus | Jätä kommentti