samma gamla vanliga+

Elämä on täynnä yllätyksiä. Nyt sitä luokkaa vielä kaiken lisäksi pankkitilillä. Menojalkaa vipattaa aika suuresti, katsotaan mihin päädytään.

Harvinaisen hyvää kuluttaja journalismia internetin elokuvapalveluista. Linkki tästä.

Hesari kirjoitti lohduttavasti, että maailmanlopun tulemiseen kestää miljoonia vuosia. Paavikin on asista sanansa sanonut, saati Putin. Asian luulisi olevan suunnattoman triviaali eikä tärkeä. Eihän Hollywoodleffat meidän mieltämme käännytä?

Ehkä ne tekee. Tämä on nyt ehkä rankka tunnustus, mutta teen sen silti. Median vuoksi. Vuonna 1999 media hehkutti viimeiset pari kuukautta vuodesta, että käteinen loppuu. Tietotoverkot kaatuu, lentokoneet tippuu ja ydinvoimalat räjähtää. Siis vastuullinen Lontoon media. Silloin ei ollut ilmaista internetmediaa, jonka varassa toimia.

Otin tämän vuoksi 3 kuukauden rahat luottokortilla. No, sitten kun toimin skitsosti, multa loppui myös työt. Tosin ne oli vähissä muutenkin, kunhan bailasin. Jäi kolmen kuukauden rahat maksamatta. Siitä kärsin tänäkin päivänä.

Siksi nämä maailmanlopun uutiset ovat kovinkin vastuuttomia. Kuulemma tämä viimeisin kouluampujakin on näille uutisille äitinsä kautta vaikuttunut. Siinä tuli taas 28 ruumista. Nuoria, tulevaisuuden ihmisiä, joilta elämä lopetettiin.

Mikä vastuu on medialla, joka näitä satuja kertoilee? Mikä julkisuuden klikkaushuoraus oikeuttaa myymään ihmisille pelkoja, jotka ovat poissa tästä maailmasta?

Pelko, se on se myyvin artikkeli mitä voi ihmiselle myydä. Ja sitä ostetaan. Innolla

Kuukausi sitten englannin ystäväni kysyi minulta: Onko sinulla paljon kavereita? Tämä oli sen kolmen päivän jälkeen, kun kala ja vieraat alkavat haista. Sanoin, että on minulla ainakin 18 kaveria. Ne jotka äänesti minua. Kysymys jäi kuitenkin vaivaamaan minua. Olenkin sitten pohtinut, onkohan niitä kavereita sitten kuitenkaan?

Olen vaihtanut puhelinnumeroani kolme kertaa tässä parin vuoden aikana. Joka vaihdossa on tippunut ystäviä pois listoilta. Tahallisesti tai tahottamasti. Ja kun lopetin lehdistökatsaukseni, niin en ole baareissakaan käynyt.

Nyt kun apurahat tuli tilille, kävin kolmena päivänä peräkkäin yhdessä baarissa ennen kauppaa. Joka päivä tuli joku, että sinuapa ei ole nähnyt, miten menee? Tuttavia ja puolituttuja siis piisaa. Mutta parinvuoden komerossa olo kuitenkin tehnyt tehtävänsä. Ei minulla ole mitään haluja ulkoilla. Siis Porvoossa. Muualla ehkä.

Mutta olen muuttunut suomalaiseksi. Muistan kuinka vaikeaa oli Lontoosta muuttamisen jälkeen elää täällä.. Lontoossa aina joku kutsui illalliselle. Suomessa ei kukaan. Meni monta vuotta, ennen kuin pääsi siihen totuuteen, että kävi erään luona syömässä, joskus. Kulttuuri on niin erinlaista.

Kun olen niin suomalaistunut, en saa edes kutsuttua ystävääni kylään, vaikka kuinka tekisi mieli. Hänkin komeroituu omassa asunnossaan. Jos yksityisestä yleiseen, niin tuskin me olemme ainoita tässä maassa. Ei sen luulisi niin paljoa vaativan, että toisen soittaa kylään. Vaikko onko se kolme päivää jo täynnä ja vieras haisee, itsestä puhumattakaan?

Mutta tänään on Sibeliuksen päivä. Spotifystä löytyy kunnon arkisto hänen säveltämää musiikkia. En ole huomannut, että Porvoon taide tehtaalla tätä muistettaisiin. Ja vaikka muistettaisiin, niin Jussi Kylätaskun sanoin: Mitä sinä kuuro mies täällä olet näyttäytymässä?