Tämä viikko on ollut valokuvauksen viikko. Tosin kameraan en ole koskenut kertaakaan. En edes ole ottanut sitä mukaan tupakan ja ruuan haku reissuille. Ilma kun on ollut harmaa ja synkkä kuin mieleni.
Komerossa dokumentti projekti ei tätä parantanut. Erittäin epäonnistuneita kuvia ilmeisen tärkeästä aiheesta, ainakin media julkisuuden perusteella. Yle julkaisi kuvat nettisivuillaan ja vielä ajankohtaisessa kakkosessa. Tämä onkin ollut sitten ainoa kerta kun tällä viikolla olen valtamedian televisiota netin kautta katsonut. Muuten päivät on täyttänyt netflix, spotify ja blogit. Kehitys tähän alkoi reilu puolitoista vuotta sitten kun lopetin iltapäivälehtien lukemisen. Samalla lopetin lehdistökatsaukseni lähibaarissa. Olen täysin syrjäytynyt televisiosta, radiosta ja lehdistä. Aika kova muutos entiselle uutisnarkkarille. Hyvästi myös Hesarin netti. Vaikka välineet kiertää viiden artikkelin rajoitus onkin löytynyt.
Vaikka viikko valokuvaukseen alkoi huonoilla kuvilla ja omalla passiivisella kuvausasenteella, olen nauttinut suunnattomasti iconic photos blogin kuvista. Sivusto koostuu pääosin uutiskuvista koko valokuvauksen historian ajalta. Kuvan ohessa on pieni määrä tekstiä joka kertoo tilanteesta ja tapahtumasta. Blogi ei ole käsitellyt yhtään kuvaa joka olisi otettu Suomesta, taikka suomalaisen ottama. Siispä päätin antaa pyynnöstä muutaman vinkin. Goolailin innokkaasti Kekkosta ja Väyrystä. Mutta kummasti on taas kuvat kadonneet netistä. Että materiaalia ei muka saa pois sieltä? Ei löytynyt Kekkonen ja Leskinen muovikassikädessä kuvaa. Eikä Väyrystä Kiinassa patsaan selässä. Siispä jotain muuta. Yousuf Karshin kuva Sibeliuksesta vuodelta 1939 olisi hyvä päätyä ikoniseksi kuvaksi. Saati Jorma Poudan kuva Lasse Virenistä Munchenin olympialaisissa. Siispä googlaamaan. Kuvat löytyi mutta, yllättäen päädyinkin mutkan kautta Jore Puusan sivuille.
Jore onkin sitten ihan oma tapaus. Olen yhden kerran hänen kanssa netissä väittelyyn joutunut eikä kokemus ollut mitenkään positiivinen. Muistettava kylläkin. Kait me johonkin laimeaan sopuun päästiin? Luin yhdeltä istumalta hänen bloginsa läpi ja jotenkin kuva tuulimyllyjä vastaan taistelevasta äijästä kirkastui. Ihan hyvällä asialla hän on, mutta on se kumma että vielä kuusikymppisenä mies on yhtä kulmikas, kuin innokas ja idealistinen parikymppinen. Paloa asiaan ei mieheltä puutu. Eikä selkeästi myöskään vihamiehiä. Fanejakin taitaa olla, koska tämän vuoden alusta pitämässään blogissa on ollut jo 175 000 lukijaa. Tämä on erittäin hyvin, koska blogi ei ole muoti- taikka ruokablogi. Kyllä jonkun täytyy pitää lehtikuvauksen lippua korkealla, kun ei siihen kukaan muu näytä pystyvän. Hänen näkemyksensä tulevaisuudesta lehtikuvauksesta on tosin hyvin pessimistinen.
Tämä vahvistaa vaan näkemystäni, että toivottavasti uuden vuoden jälkeen muuraan pari uunia ja ensi kesänä kiltisti takaisin tivoliin. Jos ottavat. Jatkan tivolielämän kuvaamista omakohtaisen filtterini läpi. Jos siitä vaikka viiden vuoden jälkeen saisi näyttelyn? Yksi vuosi kun selkeästi ei ollut tarpeeksi saadakseni apuraa sen tekoon. Tosin hakemukseni oli huono. Olisi pitänyt runoilla taidekieltä ja jargonia sen 2000 sanaa vähintään. Oppimiskokemus, kuin myös vaalitkin.
Joren blogin tekstejen innoittamana googlailin vielä muutamia muita blogeja. Mutta jos tänään noudattaisi sellaista kohtelua näiden osalta, että jos ei ole hyvää sanottavaa. Voi jättää sanomisen sanomattakin.
No niin. Takaisin komeroon. Tullaan kaapista ihmisten ilmoille kun kuu vaihtuu.
