Kolleega

Tänään olin sijoitettuna kurpitsa maailmanpyörään. Viereisessä kojussa oli kolleega Riad, jonka kanssa kasataan musiikkia. Hän on väkivahva Irakin lahja Suomelle. Kahden sodan veteraani, pakolainen, joka kutsuu kaikkia värillisiä serkuikseen.

Hyvä tyyppi. Tupakka on vitamiinia ja juo maitoa, koska siitä saa energiaa. On myös naapurini kontissa. Kuulemma kuulee kuorsaukseni. Minäkö luulin että en kuorsaa? Luultavammin taidan sahata aika kovaan ääneen.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Tivoli tuo sateen

Avajaispäivä Kokkolassa ja olin sijoitettuna Heppakaruselliin ja Clowniin. Oli sopivasti kasaamamme Music Expressin vieressä. Kova äänistä musiikkia sai nauttia lähdes täyden 9 tuntia.

Tivoli tuo sateen, sanoi eräs asiakas. Mainitsin myös, että tivoli tuo myös kevään. Sade sai lehtipuut hiiren korville. Eilen ei vielä lehtiä puissa ollut. Tästä olisi ollut hyvä lohkaista toimittajalle, joka oli tekemässä juttua tivolista. Pyysi minulta haastettelua työntekijän näkökulmasta, mutta kieltäydyin kunniasta. Olisin kuitenkin murjaissut jotain todella typerään ja sen jälkeen olisin ollut sijoitettuna possukaruselliin loppu ajaksi.

Vain 4 päivää enää, ja sitten koko karonkka puretaan ja taas tielle. Tuntuu että pikkuisen liian pikainen pyrähdys, mutta onhan Kokkola aika pieni paikka. Ehkä täällä ei ole järkeä viikkoja maata. Kuten Oulussa ja Rovaniemellä.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , | 3 kommenttia

Elämysmatkailua rekan nupissa

Jyväskylä on nyt takana päin. Tänään ollaan Kokkolassa. Sain elämysmatka kyydin maailmanpyörää kuljettavan rekan nupissa. Jyrin kanssa kuunneltiin paikallisia radiokanavia.  Jeesusta, raamattua ja naistaiteilijoita. Onneksi oli Irwinin cd jossa oli yksi hyvä biisi. Ei sekään viihdyttänyt tarpeeksi matkalla. Mutta pian tilanteen pelasti Yle Extreme. Ruotsinkielisen kanavan saa kuuluviin lähes joka paikassa, vähän heikommallakin antennilla.

Jyri matkan alussa

Kokkola häämöttää iltauringon takana. Pari päivää kasausta, viisi päivää tivolia ja purku ja siirtyminen Ouluun. Ei taida tulla kaupunki tutuksi tässä ajassa.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Kummola

Lähde: Muro bbs

Kategoriat: Uncategorized | Jätä kommentti

Timo Soinin hammasharja

Kategoriat: photography, valokuvaus | Avainsanat: | Jätä kommentti

Karaoke

Sunnuntai iltana piristyttiin laulamalla kulmassa vähän karaokea. Dugi pistää korkealta ja kovaa.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , , , , | Jätä kommentti

Palaute

Sain tänään palautetta eilisestä. Kuulemma hyvää asiakaspalvelua. Ihan toimitusjohtajan korviin kuultuna. Tänään siitä kuulin, mutta en tajunnut pyytää asian tiimoilta palkankorotusta. Haukut kun on niin yleisiä, että kehut meni heti yli hilseen. Tosin, ei minua ole vielä haukuttu. Kehut ehti ensin.

Voi sitä olla näköjään ystävällinen ja palveleva, ja siitä saada jopa palautettakin. Se melkein lämmitti kylmänä ja sateisena päivänä. Ei kun hymy huuleen vaan.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

Suunta

Yllä kuva viikon takaa. Päivät ovat aika toistensalaisia kentällä. Ei oikein innosta kuvaamaan. Suunta vähän hukassa. Kennossakin on sontaa, pitäisi lähettää kamera huoltoon. Jotenkin tuo yllä oleva kuva on niin nähty. Ehkä tässä vielä viidessä kuukaudessa oppii kuvaamaan muutakin kuin laitteiden valoja?

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , | Jätä kommentti

Kulmaan

9 tunnin työn jälkeen ei ole juurikaan juttu tuulella. Mutta fiilis on mennä kulmaan. Nähdään siellä.

Kategoriat: photography, tivoli, valokuvaus | Avainsanat: , , , | Jätä kommentti

vapaapäivä

Näkymä Englantilaisen pubin ikkunan tienoilta. Kappale kauneinta Jyväskylää.

Kategoriat: photography, valokuvaus | Avainsanat: | Jätä kommentti