65

Ennustin pari vuotta sitten Taloussanomien kolumnissa, että taantuma nostaa vasemmiston kannatuslukemat korkealle. Harvoin olen ennustanut yhtä pahasti pieleen. Vasemmisto rämpii ennätysalhaisissa kannatuslukemissa, kun tyytymättömyys onkin valinnut uuden purkautumiskanavan, jota on vaikea sijoittaa mihinkään perinteisellä oikeisto-vasemmisto-akselilla.

Virhe-ennustukseni on kuitenkin mitätön, kun sitä vertaa demareiden virheisiin strategiavalinnoissaan. Puolue ei nähnyt ilmeisesti ollenkaan kansan tyytymättömyyttä, vaan ravisteli niskastaan kaiken aatteellisuuden juuri, kun sillä olisi ollut kysyntää.

Hidasliikkeinen puolue oli juuri oppinut Tony Blairin kymmenen vuoden takaisen strategian, että vaalit voitetaan keskellä. Strategia toimi vahvassa talouskasvussa, mutta ei ennätystaantumassa.

Kansan tyytymättömyys näyttää tosin olevan vaikeasti käsiteltävä asia monille muillekin. Siksi Perussuomalaisten hurjasti noussut kannatus pyritään selittämään soinilaisella populismilla ja protestiaallolla. Puolueen tuore vaaliohjelma antaa kieltämättä eväitä syytöksille, sillä sen verran koomisia yksityiskohtia ohjelma sisälsi.

Vaaliohjelman erikoisuudet eivät kuitenkaan saisi peittää alleen sitä, että valtava osa suomalaisista on tyytymätöntä. Ja tyytymättömien joukko näyttää vain kasvavan. Protestipuolueeksi leimaaminen antaa mielikuvan, että protesti olisi jotenkin huono syy äänestää. Todellisuudessa protesti voi olla paljon järkevämpi äänestämisen peruste kuin ikimuistoinen traditio ”suvussamme on aina äänestetty Maalaisliittoa.”

Populisimi puolestaan on käsite, jota jaetaan julkisuudessa puolihuolimattomasti. Timo Soini (ps.) epäilemättä ansaitsee populisti-tittelin, sillä mies käsittelee tosiasioita toisinaan kovin joustavasti. Mutta jostain ihmeen syystä esimerkiksi Paavo Lipposta (sd.) pidetään raskaan sarjan valtiomiehenä, vaikka MTV3:n viihdeohjelma Putouksessakin menestymismahdollisuuksia omaava ”so what” -mies vähättelee julkisesti demokratiaa, kieltää kaikki virheensä, vetäytyy vastuusta ja ärhentelee tavalla, josta jokainen naispoliitikko saisi median leppymättömät vihat niskaansa.

Tyytymättömyys
otettava tosissaan

Pahinta perussuomalaisten vähättelyssä on, että se estää näkemästä syitä, jotka ovat synnyttäneet poikkeuksellisen suuren tyytymättömien joukon maahan.  Lähes viidennes suomalaisista ei kannata persuja siksi, että puolue haluaa tukea suomalaiskansallista taidetta. Taustalla on paljon epätoivoa, pelkoa ja tunnetta, että nykyiset valtapuolueet ovat hylänneet osan kansasta.

Eivätkä nuo tunteet rajoitu pelkästään perussuomalaisten kannattajiin. Voisinpa veikata, että aivan samanlaisia ajatuksia liikkuu niin vasemmistoliiton, demareiden, keskustan kuin vihreidenkin kannattajien joukossa. Tyytymättömien joukko voisi yhdistyessään olla Suomen suurin puolue.

Tyytymättömyyden syyt ovat osin erilaisia ja jopa vastakkaisiakin. Osa suomalaista on esimerkiksi huolissaan siitä, että ympäristöä kulutetaan liikaa ja osan mielestä sitä suojellaan liikaa. Siitä huolimatta kansalaisten keskeisimmät huolet pitäisi ottaa tosissaan. Näin ei nyt kuitenkaan näytä tapahtuneen.

Helsingin keskustassa päivätyötä tekevä eliitti on irtaantunut todellisuudesta, jossa suuri osa suomalaisia elää. Siksi ongelmia on helppo vähätellä ja pestä tilastoilla puhtaiksi. Kokoomus väittää edelleen, että köyhyys ei ole lisääntynyt ja vihreiden mielestä maahanmuutto ei aiheuta mitään ongelmia.

Vähättely ei kuitenkaan poista ongelmia. Vähättely ei myöskään vähennä perussuomalaisten kannatusta. Nykyinen eliitin valitsema suhtautuminen kansan hätähuutoon tulee todennäköisesti vain syventämään kahtiajakoa ja kasvattamaan protestipuolueen kannatusta. Näyttää siis pahasti siltä, että olemme ajautumassa kohti Suomea, joka ei ole yhtä mukava paikka kuin se, johon olemme tottuneet.

Lähde: Taloussanomat, Risto Pennanen CC