Päivällä kirjotetaan joutavia ja illalla juodaan tyhmien rahat. Ei ole meno kusen käryisissä tabloideissa sadassa vuodessa muuttunut. Paksuja valeita lähetetään ilmoille ja tyhmät ostaa ne.
Vartiainen väittää ansioituneen toimittajan silityksessä, että toinen helmikuuta järjestetyssä mielenosoituksessa, oli väki päissään, kun kehtasivat buuata suurelle viisaalle herralle. JA paskat. Jos siellä joku oli kännissä, oli itse Vartianen, ja projisoi omat tilansa paikalla olleen väestön tiloiksi.
Tottahan se on, että mielenosoituksissa voi olla jengi maistissa, mutta ei näkynyt, niin niitä känniläisiä ei näkynyt. Kiersin koko torin kunnolla ympäri ja kuvasin sen minkä näin, ja kumma juttu, en nähnyt yhtään humalaista koko alueella, vaikka pari olut tölkkiä joillain näin. Ei edes ahtaajat riehuneet viskipäissään, kuten olisi odottanut.
Se on raakaa tämä peli, totuus katoaa valemedioilta. Ei parane huutaa lehdistön hukkaa, kun kohta kukaan ei usko, kun tulee karhu vastaan.







Minä varta vasten tutkailin väkijoukkoa bongatakseni juopuneet, muutaman vain näin.
joo, sehän tarkoittaa sitä, että 10 ooo oli kännissä