Oranssi

Screenshot_43

Vuosituhannen vaihteessa, vuosi päälle, tutkin poliittisia värejä. Löysin netistä amerikkalaista alkuperää olevan opetusmuistion, jossa käytiin läpi värin politikkaa, ja politiikan värejä.

Oranssi oli silloin ainoa väri jota ei ollut politisoitu. Eipä aikaakaan, niin alkoi jo Ukrainan värivallankumous, värinä oranssi

Nyt oranssi on taas jotain muuta, ja mikäs siinä. Hyvä että ammattipoliitikoilla on turhaa tekemistä, älkää päästäkö näitä tuulipäitä oikeita asioita hoitamaan ja agitoimaan, tosin taitaa tämän oulun lahjan kanssa olla jo myöhäistä

Poliittisten värejen tutkimus? Tein jotain printtitaidetta aiheen tiimoilta, kait ne kuvat on tuolla perunakellarissa, ja lähdeaineisto on kadonnut jo vuosia sitten informaation moottoritieltä.

Ainoa hyvä puoli vanhenemisessa on se, että näkee kuinka tyhmiä on ihmiset, varsinkin poliitikot juostessaan jonkun uuden trendin perässä, ääniä kerjäten

Yrittäkää oppia jotain uutta joka päivä, ja tehkää duunia, turpaan köyhyydelle. Mutta pohtikaa, minkä päivän pöljyyden perässä huudatte

PS, Oranssi ry, perustettiin 1990, tuskin oli inspiraationa mitä suurimmalla todennäköisyydeellä CIAn rahoittaman tutkimukselle jonka näin 01

Edit: Niin, Suomen valtapoliitikko Ukrainan vallankumouksen väreissä, kun sota kolkuttelee mediatietojen mukaan alueella,

ehkä se on viisasta, ehkä ei, ehkä joku käytttää kuvaa putinalandiassa alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti, ehkä ei

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, fashion, kulttuuri, muistelu, photography, politiikka, postikortti, SDP, taide, talous, tasa-arvo, valokuvaus, Virheet | Jätä kommentti

Viikon päätteksi

syksy21_247

Hyvin voivan valtion parempi kansalainen, kuten sopeutumiseläkeläinen Kyrpälä tutkii valtion rahoilla oravanpaskaa

Tälläistä kun tiedotetaan alkaa veronmaksajaa vittuttaa kuin sitä pientä oravaa jonka paskaa tutkitaan. Verojen maksu ei ole näin yleensä harmittanut, valtio sellaisena kun se oli vuoteen 15 saakka, on auttanut köyhää prolea saamaan parikin tutkintoa, ensimmäisen tutkinnon lisäksi. Ymmärrän sen, että tupakan ja viinan verotusta nostetaan, pitäähän saada kassaan rahaa, mutta se kun tulee johtamaan lisääntyneeseen salakuljetukseen, kun riippuvaisen on saatava päiväannoksensa. Tämän tajusi jopa yleisesti ottaen täydellinen idiotti, Matti Vanhanen, joka alensi viinaveroa 00 luvun alkupuolella. Tuo veroale, lopetti moottoritien levähdyspaikkojen liiketoiminnat lestinheittäjiltä.

Nyt porvarit vaatii veroalea suurituloisille, ja asumistukea pois köyhiltä. Kovin on poukkoilevaa politiikkaa. Sanokaa joku nyt siellä Etelärannassa, sille tyhmälle turkulaiselle, että Sipilän sorvaamaan asumistuki kusetukseen kannata koskea, sehän on mahtava rahantulo automaatti vuokrahuoneisto sijoittajille nykyisillä ehdoillaan, sehän puraisi normi kokkaria omasta perseestä. Mutta onhan se tunnettua, että niin turkulaiset, kuin kokoomuslaiset, on vähälahjaisia ihmisiä, puhumattakaan kun nämä kaksi määrettä yhtyy

Elinikäisen koulutuksen filosofian tuho, ja sen sovellettu politiikka käytännössä oppilaitoksissa tarkoittaa edelleenkin Sipilän tuhojen jäljiltä, osaamatonta työvoimaa ensimmäisellä tutkinnolla, ja tie on vaikeutettu saada avusteista lisä- täydennys- tai uudelleenkouluttautumista.

Mutta onneksi maamme on rikas, ja kulttturi rikastuu lähi-idän öljysotien pakolaisilla. Heidät kyllä koulutetaan uudestaan valtiomme rahoilla. Tosin pohtinut, miksi koneinsinöörejä koulutetaan putkihitsaaksi? Koneinsinöörit on hyvä liiketoimi vuokraslummejen asukkaiksi, valtio maksaa tuetun asumisen ja pääoma voittaa. Kulttuurista en sano mitään.

Näin osaston koneinsinöörejä poliittisessa uudelleenkasvatuksessa. Kovin näytti järjestäytyneen armeijan sotilasosastolta. Mutta mitä minä moisista mitään tiedä, rasisti turpa kiinni, tänään on tärkeää, että ruskeaoletettu ei tunne oloaan turvattomaksi, jos kuulee sanan neekeri

Että mitäs me neekerit, maantaina hommiin, TJ 2, irrottaudun rakennnuteollisuudesta loppiaiseen, ellei rahalla ruoskita ja pullolla piiskata, että töihin siitä vitun laiskaperse

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, eurososialistinenrealismi, friilancehitsaamista, kokoomus, meteli, photography, politiikka, pravda, talous, turvapaikka, työttömättyökalut, valokuvaus, velka, Virheet | 2 kommenttia

Torstain ei toivottu

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, musiikki | Jätä kommentti

Säveliä sunnuntaiksi

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, musiikki | Jätä kommentti

Reaali inflaatio, lisää pajauttavaa burgiria

syksy21_226

Lapin Kaimaani on matkalla etelään, lähetti huomiota suuresta maailmasta. Euron burgeri Kapitalisti riistäjän putkasta on saanut 20% korotuksen hintaansa, ja edelleen Suomessa työtä halpuutetaan, ostokartellilla, kilpailussa matkalla pohjalle.

Muistan Neil Young lainauksen biisistä Crime In The City

The artist looked at the producer
The producer sat back
He said, What we have got here
Is a perfect track
But we don’t have a vocal
And we don’t have a song
If we could get these things accomplished
Nothin’ else could go wrong.
So he balanced the ashtray
As he picked up the phone
And said, Send me a songwriter
Who’s drifted far from home
And make sure that he’s hungry
Make sure he’s alone
Send me a cheeseburger
And a new Rolling Stone.
Yeah.

Mitä tällä haluan sanoa? Mieti ihan itse, tee johtopäätökset, kuvassa herkullista rakoa

Voi voi, kun pääsisi tuikkaa

On kaljantai, maanantaina katse vakaa, käsi kirkas

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, eurososialistinenrealismi, friilancehitsaamista, Kulmilla, kulttuuri, meteli, musiikki, photography, politiikka, ruoka, suomi-finland-perkele, talous, valokuvaus | Jätä kommentti

Pajauttaja burgir

syksy21_225

Matkalla kulmille osui bussipysäkin valomainos silmiin, Tuplapihvipekoni, rakkaalta turkulaiselta paskapäältä

Ei herättänyt päivän hinta €5.25 innostusta

Koska olinhan käynyt jo tankkaamasssa Amerikkalaista riistokapitalismia heti aamusta

Triplajuusto tuplapekoni €4.20

Heti tuli hyvä päivä

Sorry Adam Freeland

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, eurososialistinenrealismi, Kulmilla, kulttuuri, mainonta, media, photography, politiikka, postikortti, pravda, ruoka, suomi-finland-perkele, talous, valokuvaus | Jätä kommentti

Torstain ei toivottu

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, musiikki | Jätä kommentti

Mitä en muista, sen valehtelen osa 10

syksy21_220

Palkka avoimuus

Syksyllä 10 sain maakuntajoukko toverin rakennusliikkeeltä työmaan. Hirsitöitä, hengittävää rakennetta, perinteistä kunnioittaen, uretaania tottahan toki käyttäen. En juurikaan ollut puuta työstänyt ennen sitä. Pakko on hyvä opettaja, kun nälkä oli ja muurausmarkkinat oli sekaisin kuin seinäkellot, ja liksat romahtaneet

Nuorena vänkärinä oli hienopuusepän poika, eräs aiemmin poliittsessa uudellen kasvatuksessa ollut tuttu auttoi myös välillä, mutta piti följyyn saada ihan oikea kirvesmies jossain vaiheessa, ja tunsinhan Bar Ägan työvälityksestä yhden janarin, joka oli silloin vapaalla.

Syksy sujui hyvin marraskuun alkuun saakka, sitten piti ottaa neljäpäivän vapaa, kun piti vierailla Ruotsin Böönan luona. Kun tulin takas työmaalle tiistaina kirvesmies oli päässyt piälysmiehen tehtävien makuun. Liksa oli sen ajan standardia mitä maksettiin, mutta oli kuullut, että saan kärkimieslisää. Sen tarkemmin nyt juorua, mutta meno kävi ihan mahdottomaksi, jaksoinkohan taloudellisesta syistä helmikuuhu, sitä menoa, piti ottaa loparit työmaalta. Oman mielenterveyden vuoksi nostin kytkintä. Ei auttanut maammelaulu, eikä rauhan palaverit työnostajan sovitellessa, meno oli muuttunut ihan käsittämättämäksi lapsellisuudeksi, jota yksinkertaisesti ei voinut työmaalla katsella

Että nyt sitten palkka-avoimuutta vaaditaan työmaille. Olen siinä käsitykssä, että liiton tyypit saa taloustiedot ja maksetut palkat ja laskut tietoonsa työnostajalta ihan virkansa puolesta, eikö tämä jo riitä? Vähän nyt luottoa järjestelmään.

Se että kuka tahansa tekijä saa toisen palkkatiedot, ilman tämän suostumusta, tulisi aiheuttamaan käsittämättömän hullunmyllyn, kateuden ja pahan ilmapiirin, että en kyllä näe moisessa uudistuksessa järjen häiventä

Tämä sitten näitä hyvin harvinaisia hetkiä, kun olen EK n näkemyksien kanssa samaa mieltä.

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, eurososialistinenrealismi, muistelu, photography, politiikka, pravda, talous, tasa-arvo, työttömättyökalut, valokuvaus, Virheet | Jätä kommentti

Säveliä sunnuntaiksi

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, musiikki | Jätä kommentti

Mitä en muista, sen valehtelen osa 9

syksy21_219

Ilmaisun vapaus

Lähdin maata kiertämään kuin pakoloinen, leipää ei raksalta löytynyt ja Ruotsin böönän suhde oli kaput

Tivoli elämää dokumentoin sen ekasta päivästä lähtien, sen tarkemmin ennakkoon suunnittelematta näin muistaisin. Mentiin kun meinattiin, vaikka Tapsa Rautavaara ei soinut. Oliskos ollut Kokkolassa, kun tivolin johtaja Tomppa kertoi löytäneensä blogini narupeli hakusanalla, kun oli ostohousut jalassa guuglaillut narupelejä.

Hän oli yllätävän jämäkkä, ihmisellä on ilmaisun vapaus ja tivolissa on ihmisillä ilmaisun vapaus. Taisin jäädä vähän sanattomaksi. Eihän moinen kommunikaatio johtoportaan kanssa tietenkään huono asia ollut, päivät jatkui kuten joka päivä, tivolissa.

On selvää, että ei saisi ihmisiä agitoida väkivaltaan, syrjiä, panetella, lausua perättömiä, ja muuten vaan paskantaa kuppiin, vaan ilmaisun vapauden sen mahdollistaessa.

Miksi Ode Soininvaara saa harjoittaa sitten friedmanfasistista politikkaa kirjoitellen paskaa valtakunnan päämedioissa? Onko fasistisen politiikan ajaminen sallittua, kun sen tekee talousoikeiston puudeli, jonka persettä nuolee median kellokkaat ja muut jotka ovat saaneet kakkua, vaikka Ode kirjoitti kirjassaan Hyvinvointivaltion selvitymisoppi: Kakkua ei riitä kaikille

Epäilen, en väitä, on mustialistoja, epäilen, en voi todistaa, on ostokartelleja.

Länsimaissa näin normal tiden, on poliittisia oikeuksia, joita käyttävät poliitikot, media tottahan toki klikkejen toivossa raportoi kotisohvaltaan, sen kun woltneekerin toimittamalta nespskorjatyövoimatofun syönniltä joutaa

Aitaa ja muuria itärajalle, huutaa valtapoliitikko. Jalkaväki miinoja sanon minä! Ei tule rajan yli tavarits, iivana julma tai musulman

Näin, käytin ilmaisunvapauttani, lietsoen uhoa ja uhkaa.

Putinin Venäjä ei harrasta järkevää YYA politiikkaa, onhan ajat noista ajoista totta muuttuneeet.

Maailmaa halaavat ideologisesti tofua syövät kääpiölesboneekeritrasseksuaalia identiteetti politikkaa rajat auki, ajavat eivät elä oikeassa todellisuudessa.

Janus Putkonen, ruotutoveri maakuntajoukoista. Nyt ideologinen putnisti, missä hän otti LSD tripin ja jäi matka päälle?

Veli venäläiset ja muut eestiläiset, ilman heitä ei Suomi tänä päivänä rakennu.

Pelkojen vihan ja muun lietsonta, ei rakenna maata, mutta ei täällä oikeastaan tarvita kirjepostilähetyksestä valehtelevia kansanedustaja somppujakaan keräämässä ääniä, antaen lisäarvoa yhteiskunnalle missä asiassa?

Ilmaisun vapaus, kyllä, tänään olen sitä jälleen käyttänyt.

Käytä sinäkin, niin kauan kun me saamme sitä käyttää

Kategoriat: Elämää Pandemiassa, eurososialistinenrealismi, media, meteli, muistelu, photography, politiikka, pravda, suomi-finland-perkele, talous, tasa-arvo, tivoli, valokuvaus, Virheet | Jätä kommentti