Eilen oli Lennonin kuolinpäivä, muistan vieläkin YLE uutislähetyksen maininnan, että hänet on ammuttu. Oli muuten poikkeuksellinen uutinen, ensimmäinen ns. populaarimusiikin tähti, joka pääsi puoli ysin uutisiin. Tai näin ainakin väitetään.
Eilen oli Lennonin kuolinpäivä, muistan vieläkin YLE uutislähetyksen maininnan, että hänet on ammuttu. Oli muuten poikkeuksellinen uutinen, ensimmäinen ns. populaarimusiikin tähti, joka pääsi puoli ysin uutisiin. Tai näin ainakin väitetään.
Eilen postaamani Juicen biisi kertoo nyt vähän osaltaan, mitä ajattelen itsenäisyyspäivästä, mutta aivan käsittämätöntä on se, että eräät marssivat natsilipun takana. Todella, siniristiloppumme on aika.
Ei me olla natseja, kwaak kwaak, jos vaakkuu kuin ankka, kävelee kuin ankka, on se ankka. Ei kun natsi,
Joskus ihan ansiokkaitakin anal lyysejä kirjoittanut Teemu Muhonen sohii nyt päin sinistä persettä, josta kuvittelee auringonvalon paistavan viisaudessaan.
Jos joku edelleenkin näinä aikoina, viimeisen 90 luvun laman jälkeen ei ole tajunnut liittyä kassan jäseneksi, jolle maksaa vakuutusta työttömyyden varalta, on rehellisesti puhuen hänen edellisen työpaikkansa aivopesemä idiootti, joka ei tajua rehellisesti mitään omasta parhaastaan.
ymmärrähän minä, että pätkätyöläinen joka elää kädestä suuhun, ei innostu liittojen suurista jäsenmaksuista, eikä oikeastaan siitä, että liitot reagoivat kovin hitaasti, jos ollenkaan, pätkiä tekevien ongelmiin. Mutta johtuuko se siitä, että pätkätyöläiset eivät liity jäseneksi ja vaikuta asioihin ns. sisältä päin?
Olin ysärillä parinkin liiton jäsen. Samoin 10 luvulla. Mutta paras jäsenyys oli NUJ, National Union of Journalists. Kokouksissa piti käydä, että sai jäsenyyden. Siellä oli erittäin kova viesti, että osallistu, vaikuta, ja saat asioihisi toivottavasti parannusta, kehitystä, edistystä. Työllä.
Se, että nyt esitettään journalistin suulla, että liity vain kassaan. No, nuuille ihmisille kassat ja loimaan loiset toimii. Mutta tällöin et osallistu oman yhteisösi työsopimusneuvotteluihin, ja kulunut termi, olet vapaamatkustaja, joka ei maksa, mutta ottaa kaiken hyödyn itselleeen. Vain muutaman euron tähden.
Mutta taas päivän agendaan, Jokuhan ne maksaa ne peruspäivätkin, että ei se 1,9% työttömyysvakuutusmaksu mene ollenkaan tärviölle, maksaisi muutaman yksikön lisää, niin saisi kassan ja liiton turvan. On täysin harhautusta tälläiset kirjoitukset, että peruspäiväläiset eivät saisi työttömyysvakuutuksesta mitään. Saavathan ne. Peruspäivät. Extrat ja boonuset maksaa aina lisää, ja sitä paitsi ne on verovähennyskelpoisia. Eli ei maksa mitään työläiselle,
Näin kun Eero Erkon kadulta kävelee vuokraparasiittiin, siellä toimitetaan lasisisssa seinissä. Luddan kello on vielä muistoina hyvistä ajoista, kun sana otettiin todesta. Mutta lasinen kupla on aika julma. Ehkä saattaa nähdä vilauksen kansalaistoria rakentavasta duunarista, mutta ei tajua hittokaan heidän ajatuksista. Se nykyy kuplan lasisina tuotoksina, jotka ei edes haise seuraavana päivänä.
32 tunnin työviikko, se on hyvä tavoite. Miten se maksetaan? No duunarille neljän tunnin palkanalennus jonka työnostaja maksaa 4 tunnin palkan korotuksena. Työtä pitää jakaa laajemmalle joukolle, ja työajan lyhennys on siihen oiva keino. Olen tainnut tästä ennenkin mainita.
Perustulo. 800€ on riittämätön, ei riitä ilman osalle työttömiä ja sairaita, ilman muita tukia, ja ns. byrokratian tuhoaminen ei täten onnistu.
Mutta hyvä että ajatellaan eteen päin, ja saadaan ap pietilät ja timo haapalat huutamaan raivosta.
Knopfler kausi jatkuu, ja tiedät miten tätä musiikkia pitää kuunnella, jo, vai tarviiko vielä neuvoa?
Tässä tuli komennus takaisin vanhalle työmaalle. Minä siihen, että eikö ne hiton elementit ole siellä jo paikallaan, mitä siellä nyt hitsataan?
No, piti tehdä rosterista kynnyksiä! Kaikkea sitä. Kolme meni hitaasti, ja neljäs sitten valmistui jo käsiin ja työmaa valmistui jälleen osaltani. Ei kun kiitos ja kuittaus lippuun.
Se ei ollut tämän kirjoituksen pointti, vaan se, että näitä kahden kolmen vuoden takaisia blogipostauksiani näköjään luetaan tänäkin päivänä aika usein, silloin kun vielä oli vähän vaatiamattommat hitsaustaidot. Eli silloin tuli mokailtua, että kehutaan nyt itseään.
Tänään piti vetää saumaa vasemmalla kädellä peilinkautta, ja mikä siinä, eihän tämä mikään pyöreäputki ole. Ja ihan hyvää rosterisaumaahan siitä tuli.
Huomenna sillan alle, kun se tuntuu niin ihanalle.
ps, osta hitsauspeili! Firman rahoilla tottakai.
Loistava kuvituskuva, siinä maajussi nauttii arkeaan, kun saa syntymäoikeutena hyvät tukiaiset, tuli sato tai kato.
Merru Tuliaro, ystävällisemmin puudeli joka nuolee värkin kapitaalin edestä ja takaa, julistaa taas kokemusasiantuntijana puudelimediassa, jossa osataan ottaa suihin ja antaa persettä.
Kyllä on suomimedian taso niin luokatonta,
Päivät kirjoitetaan joutavia, illalla juodaan tyhmien rahat.