Kolmen päivän eväät

Kategoriat: Bryssel-ei kaupallinen-triptyk, eurososialistinenrealismi, photography, ruoka, valokuvaus | Jätä kommentti

Sipilän hallitus orjuuttaa työttömät

Kuvassa Kepulaista liikuntaa, jo vuodesta 2010, aitajuoksua

Sitä se tekee, kun järjestäytynyt rikollisjärjestö Suomen Keskusta on pääministeripuolueena.  Luodaan pakottava lainsäädäntö Aktiivimalli, joka tyhjästä luo satojen miljoonien markkinat. Veronmaksajien rahoilla ja hyötyjänä on kapitalisti.

Päivän Talouselämä tietää kertoa, että työvoimapalvelut yksityistetään, mitä pikimmin sen parempi.

Artikkelin mannekiineinä on tietenkin lahkolaisten firma. Rakkaus pakolaisiin on tyrehtynyt, on syytä käydä lobbaamaan rahaa nyt työttömisen selkänahasta. 400 miljoonaa vuodessa on iso raha.

Lait muutetaan, varmaankin niin, että kapitalisti voi tästä lähtien tehdä virkapäätöksiä aktiivimallin alaisille työttömille. Työttömistä tehdään orjia. Palkkion saa uskonveli. Käsi pesee kättä, ja seuroissa on syntisi anteeksi annettu. Pohjanmaan ritolat on kiimassa, pitää olla kaksi pankkia, että raha mahtuu tilille. Jo veronkierronkin vuoksi. Kuten kunnon kepulaisella kuuluukin olla.

 

EDIT: paljon parempi kirjoitus Nikolta tästä linkistä

EDIT 2: Myös Saku Timonen kirjoittaa paremmin kuin minä tästä linkistä

Kategoriat: politiikka, Uncategorized | Jätä kommentti

Vuokratyö, pätkätyö, paskatyö

Työ etsii tekijää, Elämä ja Työ, Työ ja Elämä, Välittävä vaihtoehto, Työelämä muuttuu, Pitkällä kokemuksella, työvoima ja työ yhdistyy, Laaja verkosto, löydämme osaajat nopeasti….

Siinä vähän oikeita ja muokattuja työn mainoksia mitä netti kantaa. Oman maailmansa merrituliaurat ja muut myyntimies mynttiset on kehitelleet niitä pää kuumana ja lompakko ahneena. Todellakin, iskulauseista on kokemusta, mutta myös siitä todellisuudesta tässä reilun kymmen vuoden aikana niin paljon.

Tässä huvikseni katsoin mitä netin suoli tarjosi tietoa. No, haukutaanhan joka firma, joka vaan vuokrausta suorittaa, mutta yksi kehu oli niin ylivoimainen, että se pitää laittaa tänne:

Aika uusi työsuhde.mones paikassa olen ollu, nyt huomasin mitä on hyvä palkanlaskenta,ja meidän rakennusmiesten palvelu.palkat ja hommat on ollu samoja mut on kiva olla työpaikassa missä on ammattilaiset hoitamassa palkkoja,nopeasti ja tehokkaasti.tänää totesin että oon oikees paikassa, Iso Kiitos XXXXXXX Palkanlaskenta. You made my day!!

On tainnut vähän kylillä liikkua tietoa kyseisen yrityksen palkanmaksusta. Joku pomo tai myyntimies on tuon kirjoittanut, koska se on täyttä paskaa. Nopeasti vielä, voi veetu. Pisimmät maksuajat mitä tullut vastaan.

Kyllähän se niin on, että monia koijataan, tai yritetään koijata. Mutta näin netin aikana se kusetuksen tie on kovin lyhyt. Molemmin puolin muuten. Vaikka kukaan ei tunnusta, että on mustialistoja, saati, että työntekijöitä googlataan. Mutta kummasti ne soitot joskus osuvat sellaiseen saumaan, että ihan kuin tieto olisi vaihtunut firmojen välillä.

Että tervetuloa vaan googlailemaan minuakin. En ole yhdenkään firman nimeä kirjoittanut tänne, enkä sitä tee, en hyvässä, enkä pahassa, mutta sen kylläkin kirjoitan mitä tämä arki on. Ihan tuulen pyyhkimää persettähän tämä on.

Työvoimapula, mulla kolmen firman takki ja neljäs uusi agentti, ja tehnyt yhdeksän palkallista päivää töitä tänä kuumana aikana, josta jopa JOHTAJA Sipilä sanoi, että on pula meistä hitsaajista ja muista duunareista.

Vitun lammasmedia kirjoittaa sitten sitaatin suoraan ulos, ja mediaa syövä lammas uskoo kaiken. Onhan se radiossa kerrottu, teeveessä näytetty ja lehdissä painettu. Isot valheet vaativat toistoa, ja sitä on tehty kyllä tehokkaasti viime vuoden keväästä saakka.

Sitten jos sitä pulaa on työvoimasta, niin miten se ei näy lompakossa duunarilla?  Miksi ei markkinoiden näkymätön käsi toimi? Vai onko välissä liikaa kermaperseitä konttorilla?

No niin myyntimies mynttiset ja sutenöörit, on kello kahdeksan, puhelin  käteen ja töihin. Huora tarvii duunia. Mutta edelleenkään en ota suihin enkä anna persettä. Että myy siinä nyt sitten.

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, kuvaa paskasta kännykästä, pravda, työttömyys, valokuvaus, vuokra hessuna | Jätä kommentti

Yksi päivä

Parin päivän keikka sen piti olla, mutta aamulla soi puhelin ja työnostaja lupasi piiskarahan, jos suoriudun keikasta päivässä. Minähän suoriuduin, just ja just.

Päivällä työskennellessä soi Toisen kerroksen laulujen biisi mielessä, ja varsinkin se huonekalukauppiaan, Kalleko se oli, lause: Halusin vaan myydä jotain johon laittaa nollan perään. No, piiskaraha ei ihan laita päivän palkkaan nollaa perään, mutta motivoi se siltikin.

Kiitosta sain edelleenkin, ja lupauksen keikasta, kunhan sellainen työmaa taas järjestyy. Saisi vaan noi mun neljä sutenööriä olla ahkerampia myymään. Asiakastyytyväisyys on ollut korkealla, pitäisi takoa markkina rakoa, mutta miten taot, kun pääkaupungin työmaat on 70% miehitetty ulkomaanmiehellä, jotka tekevät halvemmalla töitä.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus, vuokra hessuna | 4 kommenttia

Päivät on pitkiä, viikot menee nopeasti

Paitsi, että palkkapäivä tuntuu olevan ikuisuuden päässä. Siinä odottavan aika on pitkä.

Kiittävä työnantaja se hätäilee, että tulenko huomenna töihin. Eihän terve mies työtä kaipaa, vaan siitä saatavaa rahaa, ja töihin on täten mentävä, vaikka pääkainalossa. Ja ei se kiitos auta, ylimääräinen kymppi riittää tähän hätään. Sillä syö makaroonia kuukauden.

Pistin taas hakemuksen Ruotsin työmarkkinoille. Katsotaan myykö perse vai ei. Että Hejaa Sverige vaan ja 150 000 auki olevaa työpaikkaa.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömättyökalut, työttömyys, valokuvaus, vuokra hessuna | Jätä kommentti

Unia

Ei saa mennä nälkäisenä tai vihaisena nukkumaan, niinpä sielulle säveliä, uutta sellaista ja ihan oookoo menoa. Extrawelt.

Kategoriat: musiikki | 2 kommenttia

Rätingit, älä kysy miksi köyhä on lihava

Kun hyvinvoiva Suomi tarjoaa parasta kansalaiselleen, hän voi ainakin olla ylpeä siitä, että italiassa poratut suomenlipun makaronit on halpoja. 19 eurosenttiä halvimmillaan, näitä kun annostelee ateriaksi, pärjää 6 – 60 eurolla kuussa.

Kyllä käy katteeksi. Trendiravintolassa annos pastaa ( vegaanista), parmesanjuustolla maksaa 13 euroa. Kyllä nyt köyhän kelpaa lihoa.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus | Jätä kommentti

Naurattaa

Vähän tämä tilanne naurattaa. Saisin asumistukea, jos hakisin,  mutta odotellaan  nyt kapitalista keikkaa vielä kuun loppuun. Jospa se työvoimapula aktualisoitusi työksi ja rahaksi.

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus | Jätä kommentti

Kassasta asiaa

Olihan se arvattavissa että aktiviivimalli sotkee kassat, omat ja työttömyyssellaisen. Kahden viikon käsittelyaika sovitellulle päivärahalle, kun viimeksi kesti viisi päivää.

Kun kassa on tyhjä ja elämisen kustannukset juoksee, voi vaan nauraa Siniselle tulevaisuudelle, ja heidän uholleen, että universaalikassa Kelaan ja kaikille ansiosidonnainen. Ei tällä duunareilta ääniä saada ei. Söisivät nyt kunnialla paskaa ja kuolisivat pois häiritsemästä julkisuutta.

Mutta kassakriisi heijastuu aina yksityiseen kapitalistiin, maksamattomien laskujen muodossa. Kumman kauan tätä Sipilän pelleilyä on kapitalisti katsonut, ehkä tällä joku tienaa?

 

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, työttömyys, valokuvaus, vuokra hessuna | Jätä kommentti

Leipää ja läskiä

Ajattelee nyt miten päin vain, niin keikkamiehenä työmaahitsaajana ei tällä hetkellä ole se kovin ja myyvin työ, vaikka kuinka huudellaan hitsaaja pulasta.

Kuusi päivää töitä viime kuussa ja kaksi päivää tilattiin juuri tälle kuulle. On kuulemma kauhea pula hitsaajista. Vitut voi olla. Missä tän kuun 18 työpäivää päälle tähän?

Kait se pitää alkaa pohtia ihan tosissaan, mikä olisi kuudes ammatti, jossa tätä työnpaskaa riittäisi. Vai olisikos maastamuuton paikka?

Kategoriat: eurososialistinenrealismi, photography, työttömyys, valokuvaus, vuokra hessuna | Jätä kommentti